keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Kill 'em all!

Sitä saa mitä ennakkotilaa: Death Magnetic roiskaisi viikossa koko vuoden ostetuimmaksi albumiksi Suomessa. Vertailuluvut ovat mykistäviä joka suuntaan – Metallica peittosi esimerkiksi kakkosena pysyttelevän Emma Salokoski Ensemblen yli 21-kertaisesti. Emma on viettänyt jokaisen kolmesta kakkosviikostaan eri ykköslevyn takana, ja toive paalupaikasta on nyt kutistunut teoreettistakin pienemmäksi.

No, mikä tahansa kutistuu Metallican rinnalla – myös The Rasmuksen sinänsä vakuuttavalla erolla nappaama singlelistan kärkisija. Bändillä on niitä oikeastaan aika vähän (Livin’ in a World Without You toi vasta viidennen), sillä se on erikoistunut pysähtymään hopeakorokkeelle. Kakkossijoja on yhteensä kahdeksan. Aiemmin vain kimppaäänitteellä Top 20:ssä käynyt Renoise debytoi nyt seitsemäntenä Sunlight-sinkullaan. Albumilistan ensikertalaisia ovat Eleanoora Rosenholm (17) ja brittiläinen Dragonforce (25).

1 kommentti:

  1. Oho. Se 55 tuhannen ennakkomyynti ei ollutkaan mitään liiottelua. Loistavaa!

    VastaaPoista