perjantai 13. helmikuuta 2009

Platinaa horisontissa?

U2:n single Get on Your Boots liekehtii videollaan paljon enemmän kuin tilastoissa. Se käväisi latauslistan 15:ntenä pudoten saman tien pois, eikä Music Control -radiolista ole vielä näyttänyt sille sen ihmeellisempää numeroa kuin 50. No, vaisu biisihän se on, mutta sillä tuskin on vaikutusta tulevan albumin menekkiin. Vanhat rockjäärät ovat näinä päivinä kova sana levymarkkinoilla, niin varmaan irlantilaisetkin.

Jos virallinen maahantuoja saisi No Line on the Horizonia kaupaksi vaikkapa 21000 kpl, tilanne olisi aika irvokas. Siitä tulisi U2:n uran ensimmäinen suomalainen platinalevy, vaikka peräti seitsemän aiempaa albumia on myynyt enemmän – parhaat lähemmäs 35000. Niiden ilmestymisen aikoihin arvometallirajat vain olivat korkeammat. 1980-luvullahan kultarajakin oli ylempänä (25000), joten on mahdollista, että esimerkiksi The Unforgettable Fire (1984) olisi myös myydympi, vaikka ei kultalevytilastoissa näykään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti