lauantai 7. maaliskuuta 2009

Teräksinen kuiskaus

Viime vuoden kesäkuussa julkaistu Suvi Teräsniskan albumi Särkyneiden sydänten tie nousi vasta viime viikolla tähän asti parhaalle listasijalleen, 26:nneksi. Yhteensä Top 40 -viikkoja on nyt 13. Se on myynyt hiljaisen tasaisesti niin kauan, että tähänastisella yhteissummallaan se olisi mahtunut viime vuoden sadan myydyimmän albumin joukkoon. Tuossa ei olisi ihmettelemistä, jos se olisi ollut joulumyynnin aikaankin Top 40:n tuntumassa, mutta tuolloin albumi lymysi jossain 90. sijan kieppeillä.

Vielä erikoisempi roikkuja on albumin raita Hento kuiskaus, joka nousi latauslistalle ensi kerran viime syyskuussa ja samoihin aikoihin radiolistan sijalle 19. Kummastakin on lohjennut merkintöjä näihin päiviin asti, mutta ei huippusijoja. Radiopuolella tuon ymmärtää, koska ainoat varsinaiset kannattajat ovat olleet Iskelmä ja Radio Suomi. Iskelmän kuuntelijalistalla Hento kuiskaus (video) komeilee yhä kolmosena.

1 kommentti:

  1. Teräsniskan albumi on ainoa iskelmälevy vuosiin, jonka olen jaksanut kuunnella alusta loppuun ilman, että mielenkiinto laantuu jossain kolmannen laulun kohdalla. Mimmi on mieletön lahjakkuus! Toivottavasti hyviä biisejä löytyy jatkossakin - Hento kuiskaus on aivan loistava, kuten tuo YouTuben videokin todistaa. Laulaa näemmä livenä vielä paremmin kuin levyllä.

    Toinen asia mikä minua Teräsniskassa miellyttää on se, että nuori naislaulaja ilmestyy jostain muusta putkesta kuin Idolsista...

    PasiM

    VastaaPoista