keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Vesi vanhin voitehista

Ensimmäisen sinkun ynseä vastaanotto ei sittenkään enteillyt mitään: PMMP:n albumi Veden varaan rynni ykköseksi vuoden kovimmilla viikkolukemilla, jotka saman tien oikeuttavat vuosilistan yhdeksänteen sijaan. Sitä ostettiin kolme kertaa niin paljon kuin Kari Tapion ja Maj Karman uutuuksia. Neloseksi jäänyt Maj Karman Salama olisi muuten samoilla myyntiluvuilla päässyt edellisellä listalla kakkoseksi.

Yllättävän lähelle kärkikuvioita ylsivät myös pitkähköstä levytysurastaan huolimatta ensimmäisen listakäyntinsä tekevä Mastodon (6) ja Anna Järvinen (8). Jos Suomessa syntynyt Järvinen lasketaan sveduksi, Man var bland molnen taitaa olla 2000-luvulla vasta kolmas ruotsalaisen naisartistin Top 10 -albumi – Agnetha Fältskogin (My Colouring Book, 2004) ja Eva Dahlgrenin (Snö, 2005) jälkeen.

Steen1 (22) kohensi kahdella pykälällä Varasta pomolta -albumin sijoitusta, My Dying Bride (24) palasi Top 40 -maisemiin lähes 13 vuoden tauolta ja Pet Shop Boys (28) jäi matalammalle kuin millään aikaisemmalla studioalbumillaan. Brittilistallahan Yes oli väliaikatiedoissa jopa ykkösenä, mutta hyytyi tasaisessa loppukirissä neljänneksi. Dharmapummi (31) on Pelle Miljoonan uran 25. Top 40 -albumi, onnea.

2 kommenttia:

  1. An Cafe rikkoi yhden viikon ennätyksen siltikin, koska K-System tuli jojona takaisin listalle.

    VastaaPoista
  2. Juu, unohtui mainita. Tosin kummassakin tapauksessa on syytä epäillä varastojen väliaikaista loppumista. Ehkä An Cafekin vielä tulee ja sössii ennätyksensä.

    VastaaPoista