keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Kolmas on kolmas

Viikon merkittävin listauutuus on Billy Talentin III, jolla kanadalaisbändi kohensi asemiaan kakkosalbumin 22. sijasta kolmanneksi. Britanniassa levy jäi sunnuntaisen tilaston sijalle 35, mutta yhtyeen tunnettuus vaihtelee suuresti eri maissa. Saksassa edellinen albumi debytoi ykkösenä ja uusi kakkosena – edelle jäi kukapa muu kuin Michael Jackson.

Vaikka Jackson-volyymi on toki jo laskemaan päin, vieläkin riittää ennätyksiä rikottavaksi. King of Pop – The Finnish Collection eteni näet 15:nneksi, minkä seurauksena Top 20:ssä on ensimmäistä kertaa kolme sisällöltään päällekkäin menevää saman artistin kokoelmaa (sijat 2, 15 ja 17). Moinen julkaisusuma johtuu paljolti siitä, että Sony Musicin oikeudet Jacksonin masternauhoihin raukeavat vuonna 2011, ja niistä on haluttu lypsää jokainen pisara. (Oikeudet siirtyvät perikunnalle.)

Kokoelmia on Top 40:ssä yhteensä 15, yksi uusikin – Jaakko Tepon hyvin myyvän varhaistuotannon jatkoksi kierrätetään nyt vuosia 1987–1993 sijalla 29. Re-entryjä näkyy myös viisi, mutta on huomautettava olennaisesta puutoksesta. Surkuhupaisalla kuvauskiukuttelulla medianosteensa maksimoinut Britney Spears -keikka ei näet kiihdyttänyt Circus-albumin kysyntää oikeastaan lainkaan.

Latinohiphoppari Pitbullin I Know You Want Metä ostettiin jokseenkin tasan saman verran latauksina ja cd:nä, ja yhteispotti oikeutti kakkossijaan singlelistalla. Samoissa asemissa käytiin hiljattain Billboardin Hot 100:ssa. Lauri Tähkän paluulaulu Suudellaan ei ole herättänyt kovin mainittavaa joukkohysteriaa, sillä se putosi jo viitoseksi – edellä on muun muassa epäilyttävän myöhäiseen nousuun lähtenyt Waldo’s Peoplen New Vibration.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti