maanantai 14. syyskuuta 2009

Remasteroitukaamme

The Beatlesin albumilistainvaasion ensimmäiset tositteet saatiin Britanniasta, ja vaikka neljä levyä Top 10:ssä on huikea saavutus, se ei jaksa hätkäyttää vain kaksi kuukautta Michael Jacksonin vieläkin vahvemman dominanssin jälkeen. Moni keskittikin mieluummin huomionsa siihen, että ykkösenä komeilee 92-vuotias Vera Lynn sota-aikaisine levytyksineen.

Anttilan myyntilistasta ei ole viime aikoina pystynyt ennakoimaan Suomen virallisen listan sijoituksia niin suoraan kuin jokunen vuosi sitten, mutta jos se näyttää mitään suuntaa, niin voimme varautua ennätyksiin. Tänään julkistetussa Anttilan Top 40:ssä on näet viisitoista Beatles-äänitettä! Siinä ei edes ole täyden viikon myyntejä, koska remasteroinnithan julkaistiin viime keskiviikkona (myös Britanniassa).

Suomen tilanne on sikäli poikkeuksellinen, että jotkut noista klassikoista tekevät todellakin listadebyytin – niiden alkujaan ilmestyessä meillä ei ollut albumitilastoa, jota alettiin koota vasta 1966. Sitä ennen pitkäsoittoja oli tosin jonkin aikaa kelpuutettu sinkkujen sekaan, ja Rubber Soul (1965) eteni tällaisen sekalistan ykköseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti