keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Eläkkeet myöhässä

Ensimmäinen täysi myyntiviikko nosti Herra Ylpön & Ihmiset kuutossijalta albumilistan kärkeen. The Baseballsin ykkösputki katkesi 12 viikkoon eikä saane ihan heti jatkoa, jos levyale tulee. Tosin en vielä tiedä, mitä levyjä aiotaan panna halvalla, jos vaikka Strike! olisi yksi niistä.

Selvästi korkein uutuus on Husky Rescuen Ship of Light kahdeksantena. Melko tasan kolme vuotta sitten bändin Ghost Is Not Real ylsi kolmossijalle. Muista tulokkaista kolme on julkaistu vanhana vuonna – ensikertalaiset Paloma Faith (37) ja Adam Lambert (42) on kumpikin ehditty nähdä sinkku- tai radiolistoilla kahdella biisillä. Eläkeläisten kokoelmatupla Humppabingo (32) lähti lopulta liikkeelle, kun avausraita Hulluna humpasta esitettiin euroviisukarsinnoissa.

24:nneksi ilmestynyt Zetor hitit on sekava mutta painokas lajitelma vanhoja suomisuosikkeja. Various-koosteiden magian haihtuvuudesta kertoo se, että erittäin hittipitoiseksi katsottava NRJ Hits 13 ei ole kahdessa viikossa jaksanut sijaa 40 korkeammalle.

1 kommentti:

  1. Mikäköhän (kampanja?)nostatti Viikatteen sijalta 33 sijalle 11 kun parina aiempanakaan viikkona ei ollut kuin sijoila 28 ja 30 ja alaspäin menossa. Taisi olla korkein nousija.

    VastaaPoista