lauantai 13. maaliskuuta 2010

Parempi myöhään

Keskiviikkona julkaistusta Top 50 -albumilistasta poistettiin seuraavana päivänä tuplatarjousjulkaisut, jotka listasääntöjen mukaan eivät sinne kuuluneet. Huomasin vasta samassa yhteydessä, että edelliseen tilastoon oli jälkikäteen lisätty yksi levy – kuopiolaisen Reckless Loven esikoisalbumi 13:nneksi. Uusimman Suosikin kannessa komeileva hörhöryhmä putosi toisella viikollaan sijalle 27.

Tuo ei tietenkään ole optimaalinen tapa koota listoja, mutta ilman muuta parempi rukata niitä totuudenmukaisemmiksi virheen ilmetessä kuin jättää rukkaamatta ja sanoa ”Ensi kerralla sitten”. Kunhan vain ollaan yksimielisiä siitä, mikä on ”virhe” – joidenkin mielestähän esimerkiksi Herra Ylpön ei olisi pitänyt päästä/joutua vuotaneilla myynneillä viikon 3/2010 listalle. Höpö höpö, vika ei ollut listassa vaan vuodossa.

Historiallisesta näkökulmasta listat ovat ainakin minulle samanlaista tietoa kuin mikä muu tahansa – niitä on voitava uudelleenarvioida uusien metodien ja lisäinformaation myötä. Harrastin paljon remasterointia Sisältää hitin -kirjaa varten, ja aion muokata osaa sen sisällöstä jatkossakin. Kunhan ehdin. Elän nyt niin vähävirikkeisessä miljöössä putkiremonttia paossa (nettiäkin käytän hitaalla mokkulalla), että saatan saada koneiston käyntiin.

2 kommenttia:

  1. Ylpön tapaus on vähän kinkkisempi. Kyseessä oli eräiden liikkeiden postimyynnit, jotka rekisteröityivät myyneiksi ennen julkaisupäivää, koska ne oli myyty ja postitettu ennen julkaisupäiväää, jotta levyt olisivat asiakkailla oikeana julkaisupäivänä. Mille viikolle silloin myyntien pitäisi rekisteröityä; sille jolloin ne myydään vai sille jolloin kuluttaja saa levyt kuunneltavaksi.

    VastaaPoista
  2. Jaa.. toivottavasti se ei tule yleisemmin vaikuttamaan ennakkovarauksiin. Silloinhan ideana on saada levy mahdollisimman nopeasti.

    VastaaPoista