perjantai 29. lokakuuta 2010

Kerta- ja kestovaikutus

En ole ehkä ihan niin innoissani Uuden fantasian biisistä Liian myöhään kuin muutamatkin hihkujat, mutta mielelläni katsoin sen nousua singlelistan 10:nneksi. Muun muassa siksi, että vieraileva vokalisti Freeman palasi tilastoon yli 33 vuoden tauolta! Hänen viimeinen soolohittinsä Kaksi lensi yli käenpesän oli alkuvuoden 1977 suosikkeja. Menneisyyden vangit -yhtye näkyi vain albumi- ja radiolistoilla vuosina 2002–2003.

Joku täällä väitti, että Spotifyn soitetuimpien laskelma olisi uskottavampi singlelista kuin se virallinen. Minusta niiden sisällöllinen ero on yllättävänkin pieni. Merkittävin poikkeus lienee juuri Liian myöhään, jota ei näy Top 100:ssa, vaikka palvelussa tarjolla onkin. Toisin päin on mainittava, että edelleen kryptisesti sinkku- ja radiolistoja välttelevä Cee Lo Greenin Fuck You on Spotifyssa sijalla 15.

Spotify-tulostuksella on sama puute kuin Itunesilla: missään ei kerrota, pitkäkö kunkin listatilanteen aikajänne on – tunti, vuosi? Olennaisemmin se poikkeaa perinteisistä myyntilistoista siinä, että kun levykauppa-asiakkaan voi olettaa ostavan yhden äänitteen vain kerran ja ostoksensa myötä putoavan ulos myöhemmän listamenestyksen vaikuttajajoukosta, niin Spotify mittaa toistuvaa kuuntelua ja kuuntelija vaikuttaa listaan niin kauan kuin haluaa. Siksi listalla näkyykin keskimäärin iäkkäämpää musiikkia.

9 kommenttia:

  1. Se mitä ajoin takaa taannoin Spotify listakommentilla oli se, että kyseistä listaa ei pysty kymmenellä eurolla manipuloimaan niinkuin virallista sinkkulistaa. Taannoinen Kari Tapio yrityskin jäi puolitiehen mediahuomiosta huolimatta. Spotifyn lista päivityy maanantai-iltaisin, joten ainakin minä oletan sen käsittävän viikon ajanjakson.

    VastaaPoista
  2. Kari Tapiohan pääsi Spotifyn ykköseksi ja mediahuomio tuli vasta tapahtuneen jälkeen, eikä rahaa tarvita tuollaiseen välttämättä yhtään. Singlelistan ykkössijan manipulointi edellyttää paljon enemmän kuin kymmenen euron satsausta.

    VastaaPoista
  3. Uusi Fantasia tuli Spotifyn vasta muutama päivä sitten. Maanantaina päivittyy listat ja nähdään onko se sielläkin top 100. Siis se Liian myöhään biisi.

    VastaaPoista
  4. Pystyykö listoja manipuloimaan Nokian comes with music palvelulla? Jos on se vuoden ilmainen lataus? Olen kuullut, että erään naisartistin fanijoukko lataa joka viikko artistin levyä ja sinkkua palvelun kautta, kun se ei maksa mitään.

    VastaaPoista
  5. Comes with Music ei ole mukana listaseurannassa.

    VastaaPoista
  6. Radio Rockin Rockstorekaan tuskin on tilastoissa mukana.

    VastaaPoista
  7. Ok, kiitos tiedosta Pulina. Mutta ilmeisesti comes with music lataukset lasketaan kuitenkin lopullisiin myyntimääriin, jotka taas oikeuttavat kulta, platina jne levyihin.

    VastaaPoista
  8. CWM-latauksia ei lasketa myöskään kultalevyihin. Artistien tilipusseja se tulee kartuttamaan ensi vuoden puolella jahka ne vuoden latausmäärät selviävät.

    VastaaPoista
  9. Radio Rockin store on mukana

    Tuolta löytyvät listaliikkeet:
    http://latauslista.fi/mista/

    Spotify ja Nokian Ovi ovat myös mukana, mutta (ymmärtääkseni) vain maksetut lataukset. Ei siis Spotifyn soitot tai Nokian kytkykauppa-lataukset.

    VastaaPoista