torstai 21. heinäkuuta 2011

Perinteinen kesäjämähdys

Seitsemännen kärkiviikon myötä voinee todeta, että Virallinen Leijonat-kokoelma on liittymässä viime vuosien pitkäkestoisten kesäykkösten joukkoon. Kahta edellistä suveahan hallitsi Anna Puu kahdeksalla (Sahara) ja kahdellatoista (Anna Puu) ykkösviikolla. Kesää 2006 määräsi Lordi 11:llä ja kesää 2007 Ari Koivunen 12 viikolla. Poikkeuksen muodostaa 2008, jolloin Coldplayn viisi paalupaikkaa riitti sitkeystitteliin.

Uudesta albumitilastosta on tuskin muuta raportoitavaa kuin J. Karjalaisen kokoelman nousu tähän asti parhaalleen 12. sijalle. Singlepuoli operoi yhä vanhoilla biiseillä, mutta siellä asemien kohentajia on enemmän – muun muassa uusi ja esittäjänsä ensimmäinen ykkönen, Jukka Pojan Silkkii. Vuoristoratamaisesta urastaan huolimatta Britney Spears pystyy tasaisesti lohkomaan jokaiselta albumiltaan vähintään kolmannen hitin, ja Femme Fatalen sellainen on 16:nneksi edennyt ruotsalaistuotos I Wanna Go.

3 kommenttia:

  1. Kieltämättä sekä albumi, että sinkkulista on nyt aika puuduttavaa luettavaa; Ei uutta listarintamalla. Radiolista yleensä masentaa, samat paska-artistit aina listoilla. Mistä löytyisi rohkeita musiikkipäälliköitä, jotka uskaltaisivat soittaa jotain muutakin kuin samaa jenkkipoppia, tai suomeksi laulavaa naista. Muutama kanava soittaa sitten iskelmää ja thats it.

    VastaaPoista
  2. Mikähän Karjalaista nostaa? Olisiko alehyllymyynti?Ostin itse kyseisen kokoelman Citymarketista kympillä. Ehkä alelaareissa muuallakin? Tervemenoa midprice-listalle...

    VastaaPoista
  3. Vaan Anttilapa näyttää nyt Adelea ykköseksi ja Wiskaria vasta viitoseksi. Olisi yllätys, jos seuraava virallinen lista näyttäisi samaa.

    VastaaPoista