perjantai 19. elokuuta 2011

Top 40 osa 36: #5

Listablogin kesäsarjassa muistellaan Suomen albumilistan sattumuksia sijoilla neljästäkymmenestä yhteen.

Levyalet ja muut hintakampanjat aiheuttavat usein korkeita re-entryjä, mutta syy sellaiselle voi olla muukin. Kari Tapion menehdyttyä sekä Vieras paratiisissa että Kaikki parhaat palasivat suoraan viidensiksi (eivät tietenkään samalla viikolla). Ne ovat listahistorian korkeimmat kuoleman stimuloimat re-entryt – suru-uutisiin Gösta Sundqvistista ja Kirkasta reagoitiin kuutossijan edestä.

Kari Tapion albumeista lisäksi kolme on noussut korkeimmillaan viidensiksi. Sama kuvio (kolme viitosta, mutta myös ykkösiä) on niin ikään Hurriganesilla, Aki Sirkesalolla ja Klamydialla. Vaikka Tippurikvartetti, Siittiöt sotapolulla ja Klamysutra kävivät Top 5:n alaportaalla kahden vuoden sisällä 1994–96, Klamydia sai odottaa ensimmäistä paalupaikkaansa vuoteen 2009.

Näiden paras on kaksi viitossijaa: The Police, Pauli Hanhiniemen Perunateatteri, Suzi Quatro, Värttinä, Motörhead, Sparks ja DJ Bobo. Näiden yksi: Reijo Taipale, Midnight Oil, Blur, Tuula Amberla, Mick Jagger, Andy McCoy, Spagna, Aknestik, The Cult, Gilbert O’Sullivan, The Blues Brothers, Frederik, Toto Cutugno, Neumann, Jennifer Lopez, Marky Mark ja Rainer Friman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti