lauantai 8. lokakuuta 2011

Olen sittenkin yhä kanssasi

Kun albumitilastoon rynnii kerralla paljon uutta musiikkia, vanhat Top 50 -asukit saavat tehdä ajoittain dramaattisestikin sille tilaa. Esimerkiksi Kemopetrol syöksyi toisella viikollaan 12. sijalta 37:nneksi. Mutta Red Hot Chili Peppersin katoaminen kuutossijalta suoraan ulos ei tuntunut ihan mahdolliselta, eikä se ollutkaan: eilen I’m with You palautettiin listan 14:nneksi.

20 levyä kuitenkin katosi, tutkitaanpa niitä. Alkaa olla vilkkaina kevät- ja syyskausina jo nyrkkisääntö, että jos albumi debytoi Top 20:n alapuolella, se ei pysy Top 50:ssä kuin viikon. Mutta pitemmältä kaarelta pudonneista In Flamesin Sounds of a Playground Fading yllätti 14 listaviikollaan, joka on selvä lisäys bändin aikaisempiin kertymiin verrattuna. Lenny Kravitz jäi viiteen ja huimasta mediamyötätuulesta nauttinut Manna vain kahteen viikkoon.

Oma lukunsa on Rihannan Loud tai oikeastaan naisen koko karriääri. Kun Loudin 43 viikkoon ynnätään levyn kolme edeltäjää, läsnäoloa summaantuu yhteensä 112 viikkoa ilman ainoatakaan käyntiä kuuden parhaan joukossa! Toisaalta Loud olisi joka tapauksessa saanut luopua listan kestosuosikin tittelistä, kun mukaan änkivät taas kerran Pink Floyd -klassikot The Wall (47 viikkoa) ja The Dark Side of the Moon (44).

1 kommentti:

  1. Mediassa on tapana tykätä ns. paremmasta musiikista kuin tavallisten tallaajien keskuudessa.

    Tuo Mannan albumi on hyvä esimerkki siitä, miten median kiinnostus ei lainkaan korreloi yleisön kiinnostuksen kanssa. Normaalilla kaduntallaajalla kun ei ole mitään syytä kiinnostua Mannasta. Mark Lanegan? Kuka? Ja missä ne hittibiisit on?

    VastaaPoista