lauantai 24. maaliskuuta 2012

Aikakoneen aikaan


Kokosin 50 hittiä -listaa ja siihen liittyvää listapalstaa Rumballe vuosina 1992-2007. Pystytin lehdelle vuonna 1997 nettisivut, joita ylläpidin muutaman vuoden, ja myös rumba.fi:ssä oli monenlaisia listaviritelmiä. Palvelin- ym. vaihdosten myötä ne katosivat bittiavaruuteen – tai niin minä luulin.

Wayback Machine -sivustolta voi löytää tallenteita iäkkäistäkin nettisivunraadoista, jos muistaa niiden tarkan osoitteen. Tässä on 50 hittiä -listan Top 20 marraskuulta 1996, jolloin julkaisin sitä omilla Eunet-kotisivuillani. Oi niitä aikoja: Eunet varasi asiakkailleen kotisivutilaa ruhtinaalliset 150 kilotavua eli 0,02 prosenttia yhdelle cd:lle mahtuvasta datamäärästä. Ja oi mikä sattuma: tuon ainoan näytelistan ykkösenä oli Aikakone.

Tässä taas on mahdollisesti viimeiseksi jäänyt vuoden 2004 versio rumba.fi:n lista-arkistosta, jossa on kieltämättä aika runsaasti tavaraa - osa jopa ihan validia. Pitää kuitenkin huomauttaa, että tuolla (ja lehdessä) julkaistut hittivuosilistat poikkeavat Sisältää hitin -kirjan vastaavista tilastoista. Ensinmainituissa pisteytys katkesi vuodenvaihteesta, jälkimmäisissä huomioitiin hitin koko listaura ja keskitettiin se yhdelle vuodelle.

2 kommenttia:

  1. Loistavaa että vielä jostain löytyi nuo 50 Hittiä-listan arkistosivut. Kun Sisältää hitin-kirja ilmestyi olin varma että Neljä Ruusun Juppihippipunkkari oli noussut tuolle listalle, mutta kirjasta ei sille sellaista sijoitusta löytynyt eikä noita artistikohtaisia listahistoriasivuja löytynyt hakemallakaan netistä, mutta nyt löytyi. Ja muistinhan oikein, Juppihippipunkkarin alkuperäisversio oli sijalla 40, tosin silloin kun lista alkoi niin kappalehan oli jo puoli vuotta vanha, mutta eikö yli puoli vuotta myöhemmin julkaistun remix-version kuudes sija olisi pitänyt olla mukana kirjan listauksessa? Se remix-versiohan oli Radio Ykkösen koostaman singlelistan ykkönen, joten onko sen sijoitukset laskettu mukaan alkuperäisversion viidenteen sijaan (Radio Ykkösen singlelistalla se oli kuudes)?

    Samoin muistin että J. Karjalaisen Telepatiaa olisi myös ollut netissä listattuna, mutta puttui kirjasta, siinäkin syy lienee se että kappale oli ilmestynyt jo alkuvuodesta '92 ja oli jo laskussa listan alkuvaiheessa.

    ---
    Samalla kysyisin tämän viikon radiolistasta (vko 12 - 20/3): onko Lauri Tähkän Pieni ihminen sijalla 27 tai 50 (mahdollisesti Polte-kappaleen sijoitus). Sijalla 40 kun on Anna Eriksson, onko se uusi single Jos mulla olisi sydän tai joku Novan tehosoitossa oleva vanha kappale. Onko sijoilla 46 ja 60 Suvi Teräsniskan ja Kaija Koon laskussa olevat kappaleet Pahalta piilossa ja Kaunis, Rietas, Onnellinen vai ovatko molempien artistien noita seuranneet singlet Tyhjässä huoneessa ja Päivä kerrallaan jo nousseet listalle?

    VastaaPoista
  2. Olen pyrkinyt yhdistämään listatietoihin alkuperäissinglen ja remixin saavutukset, etenkin jos ne on julkaistu suhteellisen lähekkäin. Tuo vuosi 1992 jäi toteutukseltaan vähän sekavaksi, kun 50 hittiä alkoi kesken vuoden, mutta siihen(kin) on luvassa hienosäätöä. Ruusujen Elämä remix ja Pullaa remix olivat miksauksia albumiraidoista, niidenkin nimestä voisi tuon remixin poistaa.

    Radiolistaa: 27. Pieni ihminen, 40. Jos mulla olisi sydän, 45. Pahalta piilossa, 60. Kaunis rietas.

    VastaaPoista