tiistai 6. maaliskuuta 2012

Titaanijunalla suomalaisrintamaan

Titanium jatkaa kolmatta viikkoa Nielsen-radiolistan kärjessä. Kuten aiemmin alustin, David Guettan ensimmäisen ykkössijan Suomessa taatusti oletettiin tulevan muualta kuin radiosoitosta – mieshän on lukuisine kumppaneineen viettänyt Top 20 -singletilastossa peräti 131 viikkoa, mutta ei yhtään niistä ykkösenä. Titaniumin laulavalla Sialla on nyt toinenkin Top 20 -radiomerkintä, kun Flo Ridan kera levytetty Wild Ones eteni 19:nneksi.

Top 100:n korkein uutuus ei yllätä ketään: sijalla 24 I’m a Mess esittäjänään The Rasmus. Varsinaiseksi radiohittikoneeksi Rasmus ryhtyi vasta viidennellä albumillaan Dead Letters (2003), mutta Top 10 -sijoja on kertynyt jo 12. Kaksi numeroa sen yläpuolelle loikkasi lopulta Robinin Frontside Ollie. Jonkin lehden (Hesari?) infoboksissa biisin kehuttiin juhlivan single- ja radiolistojen kärjessä, vaikka sen paras ilmapelisijoitus oli tuolloin vain 38.

Top 10:ssä on Titaniumin seurana ainoastaan yksi ulkomainen kappale, sekin aika ennakoimaton. Parin vuoden takainen Hey Soul Sister ei jäänytkään pitkään puurtaneen jenkkibändin Trainin onnenkantamoiseksi, vaan Drive By on nyt sitäkin kolme porrasta korkeammalla, kuudentena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti