tiistai 8. toukokuuta 2012

Vika ja eka


Kun radiolistan Top 100 -biisit laitetaan aakkosjärjestykseen (kuten Nielsen Music Control aina tulostuksessaan tekee), tällä viikolla luettelon kolmeksi viimeiseksi osuivat sijat 100, 50 ja 1. Eli Rihannan Where Have You Been, Flo Ridan Wild Ones ja uutena kärkihittinä Apulannan Zombeja. Bändin kolmannen radioykkösen takasi harvinainen yhdistelmä, voimasoitto sekä Radio Rockissa että Novassa. Myynnissähän siitä tuli kertakaikkinen floppi.

Pariisin kevään kolmas albumi näytti jo jäävän ilman kunnon hittimerkintöjä, mutta toivoa antaa 34. sijalta 11:nneksi loikkaava Kesäyö. Erityisesti se, että biisi on otettu oikeastaan kaikkien tärkeimpien kanavien soittoon, eikä nimikään ole haitaksi tähän aikaan vuodesta. Tosin radiomusiikin valitsijat eivät tässä suhteessa ole enää niin ennustettavia kuin joskus – esimerkiksi Tuure Kilpeläisen Ystävänpäivälle ei rekisteröitykään hurjaa soittopiikkiä helmikuun puolessavälissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti