maanantai 14. toukokuuta 2012

The Voice of Cape Birch


Pitäisikö järjestää kilpailu, jossa valitaan Suomen huonoimmin kirjoitetut artistien kotisivujen biografiat? Tuskin kannattaisi – nyt on oltava myönteinen ja kannustava, siksihän The Voice of Finlandkin pani Idolsille kampoihin. Ajan hengen vastaisesti kuitenkin ilmoitan kauhistelevani sitä, että joku on mahdollisesti saanut palkkaa tästä Voice of Finland -tuomari Paula Koivuniemen sivuilla näkyvästä tekstistä.

Ensimmäisenä VoF-tähtivalmentajana Koivuniemi testaa tällä viikolla tv-suosion vaikutusta äänitemenekkiin. Show’ssa esitetty Queen-single on toistaiseksi hyytynyt radiolistan 46:nneksi, mutta Matka lienee vahvin ehdokas torstain albumilistan korkeimmaksi uutuudeksi. Olisiko peräti ykköseksi, 32 vuoden tauon jälkeen?

Paulahan on paistatellut tiedotusvälineiden lemmikkinä koko 2000-luvun, mutta myynnillinen noste seurasi kaukana perässä. Vielä vuonna 2006 hänen kokoelmansa jäi 36:nneksi samoihin aikoihin kuin kaksi Jamppa Tuominen -koostetta myi kultaa täydessä mediapimennossa (sijat 4 ja 6). Sittemmin voimaviesti hänen erinomaisuudestaan on alkanut iskostua kansan kaaliin, ja toissavuotinen coverlevy Rakkaudesta ylsi jo pronssipallille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti