tiistai 5. kesäkuuta 2012

Yletön ykkönen


Jälleen on raportoitava radiolistakärjen vaihtumisesta. Paalupaikalle eteni Jesse Kaikurannan Vie mut kotiin, jota edelleen tiiviisti peesaa Loreenin Euphoria. Biiseillä on aika dramaattinen tilastotekninen ero: Vie mut kotiin ei saanut yhtään soittokertaa miltään Yleisradion kanavalta, kun taas sekä Radio Suomi, Yle X, X3M että Vega kannattivat Euphoriaa ahkerasti, yhteensä 45 soiton verran.

Yksioikoinen (vaan toivottavasti ei ainoa) selitys on Yleisradion mukanaolo euroviisuissa ja ei-mukanaolo The Voice of Finlandissa. Vielä yksioikoisempi on Yle X:n kesäkumibiisien asetelma. Tämänvuotinen tarjoomus, Duon Panisin, on sijalla 68 todennäköisesti pelkillä Yle (X)-soitoilla. (Nielsenin raportti antaa asemakohtaiset erittelyt vain Top 20:n osalta.) Latauslistalta Warnerin julkaisema Panisin on pyydystänyt jo 17. sijan.

Uusimmassa Markkinointi&Mainonnassa on parikin kiinnostavasti Yleisradiota sivuavaa juttua. X-musiikkipäällikkö Tomi Saariselta kysytään, voisiko kanava soittaa Robinin Faija skitsoo -singlen sitä versiota, jossa puhutaan Hesburgerista. Saarinen kiertelee vastaten, ettei biisi (siis myöskään hesetön radioversio) ole ollut ehdolla soittolistalle. Miten ja miksi ei maan suurin teinitähti ole ollut edes ehdolla? Jos Saarinen ottaa kantaa vain ehdolla oleviin, niin kuka asettelee ehdokkaat?

3 kommenttia:

  1. Outoa tosiaan etteikö Faija skitsoo olisi ollut edes ehdolla soittolistalle, kun Frontside Ollie siellä kymmenkunta viikkoa vietti ja 77 soittokertaa keräsi.

    VastaaPoista
  2. Panisin-biisi kuulostaa niin selkeältä hitiltä, että jännä nähdä, miten muut kanavat suhtautuvat siihen.

    VastaaPoista
  3. Voice of Finlandista en kiinnostunut koskaan silloin, kun se tuli, mutta myöhemmin aloin pitää biisistä Vie mut kotiin, koska sen tarina on kaunis.

    VastaaPoista