keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Olympialatausta


Radiolistan Top 20:ssä ei ole tällä viikolla yhtään uutta tulokasta. Kärkikympissä näyttäytyvät ensi kertaa Kuningasidean Enemmän duoo ku sooloo (15–7) ja Ilpo Kaikkosen Kleinbus (11–8), ja ykkösenä jatkaa Pariisin kevät. Korkein Top 100 -uutuus 47:ntenä on pitkältä paussilta palanneen Sturm und Drangin Molly the Murderer.

Melko kauan on odotettu myös tuoretta Musea, ja Survival debytoi viime viikolla latauslistan 11:ntenä. Radiotilastossa sitä ei vielä näy, vaikka kuulin sen lauantaina Yle X:stä kahdesti puolen tunnin sisällä. Survivalhan on Lontoon olympiakisojen virallinen laulu, minkä vuoksi sen kantta koristaa tuo outo kuvio, jonka yleisin tulkinta lienee ”Lisa Simpson giving a blow job”.

Latauslistan julkistusaikataulu muuten ei muuttunut miksikään, vaan Top 30 päivittyy yhä torstaisin kello 19. Huomioitakoon, että kahdeksanneksi nousseen Syypää sun hymyyn -biisin ansiosta Cheek on ensi kertaa netonnut yhdellä albumilla kaksi kunnon hittiä. Nimiraita Sokka irti tosin jäi radiosoitossa 28:nneksi, ja nytkin ollaan vasta sijalla 36.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti