torstai 5. heinäkuuta 2012

Virallista vitkastelua


Uutisensa lukeneet tietävät olla odottamatta uusia listoja tänä iltana. Laadinta-ajanjaksoa siirrettiin vain yhdellä päivällä, mutta julkistusta lähes kolmella, sunnuntaihin klo 14. Tarkempaa syytä ei operaatiolle ole kerrottu, mutta julkistushetki liittynee Radio Aallon lähetysaikoihin. Levy-yhtiöt ovat joukolla siirtämässä normijulkaisupäivänsä keskiviikosta perjantaihin.

Viikon uutuuksista vahvin lienee Linkin Park, joka on tähän mennessä yltänyt kerran ykköseksi (Minutes to Midnight 2007). Enemmän silti kiinnostaa, joko Top 50:n kynnys olisi vihdoin tarpeeksi matala vastaanottaakseen myös Flo Ridan. Siis miehen, jolla on singletilastosta yhdeksän Top 10 -merkintää ja joka on soinut radiossakin parhaimmillaan viitossijan edestä.

Miehen tuorein Whistle-hitti on nähty sinkuissa kolmantena ja radionumerolla 18. Tämän viikon Top 20 -radiolistalle ilmaantuivat ensikertalaisina Daughtry (Outta My Head 26–17) ja 19-vuotias norjalainen Frida Amundsen (Closer 23–19). Linkin Parkin Burn It Down nousi viime viikolla kahdeksanneksi, mutta majailee nyt vasta 23:ntena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti