lauantai 18. elokuuta 2012

Heidän infernaalinen kierrätyksensä


Urakatsaustyyppisistä kokoelmalevyistä tulee yleensä ensiksi mieleen Poko-yhtiö, joka on julkaissut niitä ahkerasti välillä kiusallisin, välillä hyvinkin voitokkain seurauksin. Muistaako Popeda, että pian pitäisi pukata ulos 35-vuotisjuhlakokoelma? Myös Matti ja Teppo harrastavat omassa firmassaan juhlalevyjä, mutta niiden välissä syntyy yhä uuttakin tavaraa yllättävän energisesti.

Omaksi ilmiökseen on muodostumassa HIM, jonka neljännestä kokoelmasta vastikään tiedotettiin. Nimessä luvataan Two Decades of Love Metal, vaikka ensimmäinen ep 666 Ways to Love ilmestyi vasta loppuvuonna 1996. Toisaalta yhtyeen perustamisesta on jo 21 vuotta, ja jos tongitaan noin vanhoja asioita, Ville Valo on sen ainoa alkuperäisjäsen.

Edellisistä koosteista mikään ei noussut Suomen ykköseksi, mutta And Love Said No – The Greatest Hits 1997–2004 keräsi maailmalta varsin kunnioitettavan sijoitusketjun. Englanninkieliseen wikipediaan on koottu kattavahko taulukko bändin kansainvälisistä listasaavutuksista, ja toki toivomme niitä tulevan vielä lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti