torstai 16. elokuuta 2012

Yläkerta #1: Elvis Presley


Listablogin kesäsarja käsittelee sooloartisteja, jotka ovat menestyneet parhaiten Suomen listoilla kuolemansa jälkeen.

Lokakuussa 1977 Suomessa 14:nneksi nousi Moody Blue -albumi, jolla ennenjulkaisematonta studioaineistoa on jatkettu liveäänityksillä – kaikki pikarahastuksen merkit siis. Mutta sepä julkaistiin alkujaan jo heinäkuussa ennen kuin 42-vuotias Elvis Presley kuoli 16. elokuuta. Syksyn muita listaheijastumia suru-uutiseen olivat kokoelma Elvis in Demand (#24) ja Danny Mirrorin imitaatiosingle I Remember Elvis Presley (#9).

Vuosina 1979–1982 tilastoitui kolme K-telin joulumarkkinalevyä (Love Songs #3, Gospels #11, Movie Songs #23). Uusi kiinnostus kokoelmiin lietsottiin juhlistamalla kuoleman ja syntymän vuosipäiviä: 30 suosituinta (#3, 1997), Love, Elvis (#13, 2005) ja The Essential Elvis Presley (#11, 2007). The 50 Greatest Love Songs (2001) kipusi 26:nneksi juhlasesonkien ulkopuolella. Tämä tekstikin ilmestyy päivälleen 35 vuotta Elviksen kuolemasta.

Tuottoisinta muistelu oli 10 vuotta sitten. Ensin Niken mainoksissa soinut Junkie XL:n remiksaus A Little Less Conversationista palautti miehen Suomen singlelistalle 33 vuoden tauolta (#6), ja taas yksi kokoelma Elv1s – 30 #1 Hits rynni ykköseksi myyden 90.000 kpl. Seuraavana syksynä ElvIIs 2nd to None oli albumiyhdeksikkö ja Rubberneckin’ sinkkukuutonen.

Elvis Presley ei itse säveltänyt tai sanoittanut, mutta hänen tunnetuksi tekemistään biiseistä on levytetty kolme ykköshitticoveria: Pet Shop Boysin Always on My Mind (1987), ZZ Topin Viva Las Vegas (1992) ja UB40:n Can’t Help Falling in Love (1993). Lopullisesti hänet nosti tämän kesäsarjan kärkeen listalevyissä tämän tästä vilahtava nimi. Esimerkiksi pelkästään vuonna 1991 hiteiksi merkittiin Dire Straitsin Calling Elvis ja Raptorin Karvanoppaelvis.

2 kommenttia:

  1. Ilman sen suurempaa tarkistusta niin mielestäni Elviksen nimi muiden kappaleen tai levyn nimessä vaikuttaa enemmän olevan ulkomaalaisten artisten suosimaa kuin kotimaisten, mutta onko tuon Raptorin hitin ohella muita kun Olavi Uusivirta jonka viimeisin levy on nimeltään "Elvis istuu oikealla". Baddingin Elvis coverlevy tietenkin sisältää nimessä myös Elvis-sanan.
    Ainakin Mikko Kuustonen julkaisi syksyllä 2006 singlen joka oli yksinkertaisesti nimeltään "Elvis", mutta koska Sisältää hitin-kirja ei mene niin pitkälle niin en ole varma nousiko se joko 50 Hittiä- tai Radiolistalle?

    VastaaPoista
  2. Toisaalta varsin uniikki ilmiö on kieleemme vakiintunut verbi elvistellä. Siinä on muukalaisilla ihmettelemistä.

    Tämän viikon uutisissa (STT) muuten väitetään Elviksen levymyynniksi 2,5 miljardia! Ennen puhuttiin vain yhdestä miljardista, ja siinäkin on monien mielestä kosolti ilmaa.

    VastaaPoista