torstai 10. tammikuuta 2013

2013 = 1987

Meeminsä lukeneet tietävät, että 2013 on ensimmäinen neljä eri numeroa sisältävä vuosiluku sitten vuoden 1987. Latauslistaa katsellessa voisi luulla, että tuo aikaisempi numero on yhä voimassa: viime viikolla debytoinut J. Karjalainen harppasi nyt kärkeen, ja korkeimmat uutuudet sijoille 14 ja 16 saimme Bon Jovilta ja David Bowielta. Sijan 23 Seksikkäin jäbä -biisillä vielä vierailee Meiju Suvas.

1987 oli sangen hyvä vuosi yllämainituille. Edellisenä syksynä julkaistu Slippery When Wet eteni helmikuussa Bon Jovin ekaksi albumiykköseksi, ja kohdakkoin sitä seurasi Karjalaisen Kookospähkinäkitara. Huhtikuussa ilmestynyt Bowien Never Let Me Down sai tyytyä ”vain” nelossijaan. Kaikilta noilta lohkesi myös Top 10 -sinkku (You Give Love a Bad Name, Runo, Day-in Day-out).

Meiju Suvas sen sijaan oli vuonna 1982 platinaa myyneen esikoisensa jälkeen ehtinyt alamäkeen. 1990-luvulla tuli vielä muutamia listamerkintöjä ja kokoelma kävi Top 50:ssä vain kolme vuotta sitten, mutta edelliset myynnillään tilastoituneet singlet ovat lähes 31 vuoden takaa (Tahdon sinut ja A huu-a heijaa). Teflon Brothers samplailee Meijun kakkosalbumin nimikappaletta Pidä musta kiinni (1983).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti