torstai 25. heinäkuuta 2013

Piirretäänpä uudestaan


Radiolistan kärkiviisikko jatkaa vahvasti kotimaisena: Haloo Helsinki!, Tuomas Kauhanen, Jonna Tervomaa, Erin ja Redrama (ja okei, A.J. McLean). Tuontimusan lippua kantaa taas kerran kuutossijan Pink, jonka True Lovella vierailee Lily Allen. Lataus- ja singlelistoja määräävän Aviciin biisissä Wake Me Up (#7) on myös isossa roolissa vokalisti Aloe Blacc, mutta ilman esittäjäkrediittiä. Outoa, mieshän on omillakin sinkuilla ja albumeillaan yltänyt muun muassa Britannian top teniin.

Huomionarvoinen Top 20 -paluu yli seitsemän vuoden tauolta on Egotripin Mestaripiirros (#17). Keväisen Mikki Kausteen sooloalbumin floppaus on unohdettu, ja veteraanibändin uutuusbiisiä soitetaan jopa NRJ:llä sekä The Voicella – siitäkin huolimatta, että kyseessä on cover Anna Puun esikoislevyn päätösraidasta. Tuleva pitkäsoitto sisältää pelkkiä egotrippiläisten muille kirjoittamia kappaleita omina näkemyksinä.

Viime viikolla lataus- ja singlelistoilla debytoinut Naughty Boy ft Sam Smithin La La La ylitti myös Top 20 -kynnyksen Yle X:n ja NRJ:n vauhdittamana. Jo huhtikuussa You Tubessa julkaistu biisi kävi brittiykkösenä toukokuun lopulla. Toinen taannoinen brittikärki, John Newmanin Love Me Again, nousi viikko sitten radiolistamme 20:nneksi, mutta teki nyt tilaa La La Lalle.

2 kommenttia:

  1. Onko Asfaltin pinta se Egotripin edellinen Top 20-merkintä radiolistalla? Aika kiinnostavaa että albumilstan kakkoseksi noussut (ja kolmella Emma-patsaalla palkittu) Maailmanloppua odotellessa ei tuottanut ollenkaan hittejä vaikka esimerkiksi Valssi-single oli täydellinen biisi loppukesän/alkusyksyn tunnelmiin.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, Asfaltin pinta oli sijalla 7 keväällä 2006.

    VastaaPoista