torstai 1. elokuuta 2013

Variöösi 15: The Blues (1990)


Listablogin kesäsarjassa esitellään aikajärjestyksessä hyvin menestyneitä sekalaisten hittien kokoelmia takavuosilta.
Albumilista lokakuu 1990

Kevään 1990 kukaties ostetuimmaksi albumiksi Suomessa kasvoi Gary Mooren Still Got the Blues. Sen nimiraita oli Top 10 -radiohitti ja päätyi syksyllä avaamaan The Blues -kokoelman, joka kansikuvineen kaikkineen oli Suomen Sonetin aikaansaannos. Yhtään kotimaista esiintyjää ei kuitenkaan päästetty cd:n 17 ja tupla-lp:n 20 kappaleen joukkoon.

Mooren aloitusta seurasi juuri Top 10:ssä käynyt kanadalainen The Jeff Healey Band ja tätä niin ikään aikoinaan suosittu, mutta ei juuri bluestulkiksi mielletty Dr. Feelgood. Kokoelmalle tuntuikin kelvanneen lähes kaikenlainen kitarapohjainen juurimusa, jota niin mielellään tuolloin kutsuttiin ränttätäntäksi. Omar and the Howlers? Rory Gallagher? J.J. Cale? Sinne vain!

Vuoden 1990 bluesnoste oli monen muunkin kuin Gary Mooren ansiota. Seitsemänkymppisenä läpi lyönyt John Lee Hooker kollaboroi The Bluesilla sekä Bonnie Raittin (I’m in the Mood) että Santanan (The Healer) kanssa, ja yhteisbiisillä näyttäytyivät myös Albert Collins ja Robert Cray (cd-vihossa Cary). Samoin tekivät albumilistaltamme sooloina tutut Lonnie Mack ja Stevie Ray Vaughan.

Variöösit väsähtävät jokseenkin säännönmukaisesti lyhytikäisiksi listalevyiksi, eikä The Blues poikennut tästä, vaikka sillä luulisi riittäneen potentiaalia itsenäiseen elämään mainoskampanjan jälkeen. Hyvän lokakuun jälkeen se alkoi jäädä jalkoihin joulumarkkinoilla ja unohtui vanhan vuoden myötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti