torstai 24. lokakuuta 2013

Harvainvalta, uhka vai mahdollisuus?


Jos kolme voi muodostaa putken, niin Justin Bieberin jokaviikkoisilla latauslistaykkösillä on putki päällä. Tänään paalupaikalla debytoi Hold Tight. Liikesarjasta on karsiutumassa kaikki epäolennainen: kymmenikön aloittaja Heartbreaker näyttäytyi kakkosviikolla vielä 18:ntena, mutta viime viikolla kärkeen ampaissut All That Matters katosi Top 30:stä saman tien.

Artistien monimuotoiset multiesiintymiset alkavat jo huolestuttaa – onko listoilla enää tilaa muille kuin muutamalle kärkinimelle kerrallaan? Kuukauden jatkunut ja hiljalleen hiipuva Cheek-invaasio on jo kohdannut Spotify-soitoissa voittajansa: Avicii näet pitää siellä paraikaa sijoja yksi, kolme ja neljä. Myös Jenni Vartiaisen nimeen törmää aivan riittävän usein, vaikka ei parhailla paikoilla.

Avicii onnistuu myös tuplaedustamaan itseään radiolistan Top 20:ssä, mikä on yhä varsin poikkeuksellista. Stig korvasi näyttävästi itsensä, kun Viheltelen-biisin vajotessa rajan alle Niks ja naks viiletti 52. sijalta kymmenenneksi. Hiukan pitemmän loikan (57–14) otti ennustellusti Parempi mies, joka tuossa Cheek-invaasiossa on jo ehtinyt kuplia yhtenä päällimmäisistä, mutta Samuli Edelmannin läsnäolo varmistaa täsmäsukseen nimenomaan radiossa.

2 kommenttia:

  1. Onko Kolmannen Naisen uuden levyn eka sinkkulohkaisu Me ollaan ne vastaanotettu radiokanavilla paremmin kuin neljän vuoden takaisen Sydänääniä-levyn singlejulkaisut? Nousiko mikään sen levyn sinkuista edes Top40-sijoille. Kuvittelisin ainakin Vain elämää-ohjelman antavan vähän enmmän huomiota tällä kertaa.

    VastaaPoista
  2. Radio Suomen soitetuimpien Top 10:ssä se on ollut kaksi viikkoa, mutta eipä näy Radiomonitorin Top 100:ssa.

    VastaaPoista