sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Sopu (ykkös)sijaa antaa

Takavuosina tuntui ja taisi joku sen ääneenkin sanoa, että maamme kärkiartistit lutvivat ennalta keskenään albumiensa julkaisuaikataulut, jotta jokainen voisi vuorollaan jatkaa ykkösputkeaan. Tuo aika lienee ohi; paljon kovempia nimiä ei voisi laittaa vastakkain kuin Jenni Vartiainen ja Robin tällä viikolla. Moni mieltää varmaan myös Jukka Pojan samaan liigaan. Ehkä listakuninkuus ei enää tunnu niin tavoiteltavalta, että sen eteen ruvettaisiin säätämään mitään.

Radioteemapäivien sun muiden jälkeen Vartiaisen Terran jääminen vaille paalupaikkaa olisi ollut noloa, mutta hyvinhän siinä kävi. Robin debytoi kakkosena, ja Egotrippikin ehti Jukka-kokoelman edelle (sijat 5 ja 6). Muutaman kerran ykkössijaa on hätyytellyt myös Korn, mutta The Paradigm Shiftin debyytti 22:ntena ei ole niin huono uutinen kuin voisi luulla – sen edeltäjä The Path of Totality ylsi näet vain numeroon 36.

Jonkinlainen potku Terrasta liikeni myös sinkulle Junat ja naiset, joka vaisuine Spotify-soittoineen sai odottaa tähän viikkoon asti pääsyä ns. singlelistalle (#15). Albumiraidat eivät hyökyneet tilastoihin lähellekään Cheekin tapaan. Ensimmäinen Vain elämää -jaksokaan ei poikinut vielä listamerkintöjä – viime vuonnahan monen esityksen alkuperäisversio virkosi latauslistalle ja coverit myöhemmin perässä, mutta ainakaan Ilkka Alanko tai Neljä ruusua eivät tätä hyötyä saaneet osakseen.

3 kommenttia:

  1. Listan kärki on taas Hullujen päivien mukainen, vaikka olis varmaan ollut aika samanlainen ilman hullareitakin. Miksi muuten ihan uusia levyjä kannattaa myydä heti alessa? Ykkössijan takia vai että saadaan pian tuplatriplaplatinaa?? Miten ihmeessä on mahdollista, että Junat ja naiset tuli vasta nyt sinkkulistalle, kun radiossahan se tehnyt ennätyksiä. Ei sillä, että se olis hyvä biisi (jos olis esim. Hanna Pakarisen biisi, niin kukaan ei olisi edes huomoinut koko kappaletta missään), mutta kun on totutttu, että Jennin nimellä voi myydä vaikka hiekkaa Saharaan, niin siksi ihmettelen.

    VastaaPoista
  2. Viikate erkani vihdoin edellisen albuminsa laduilta. Kymijoen lauttureilla ja Petäjäveräjillä oli yhtenevät ensimmäiset neljä viikkoa: 1-3-6-10.

    VastaaPoista
  3. Ns. singlelistan sijoitukset määriytyvät käytännössä Spotify-soittojen mukaan, radio ei vaikuta niihin lainkaan. Junat ja naiset ei ole ollut missään vaiheessa 20 soitetuimman Spotify-biisin joukossa, nytkin tuo vasemmanpuoleinen lista näyttää sijaa 22.

    VastaaPoista