tiistai 19. marraskuuta 2013

Tonni täyteen

Heinäkuussa 1956 käynnistetty Britannian albumilista on kehittynyt siihen vaiheeseen, että seuraava listaykkönen on yhteensä tuhannes. Kukaan ei näytä uskovan Lady Gagan mahdollisuuksiin pysytellä toisenkin viikon kärjessä, vaan haamurajan odotetaan rikkoutuvan ensi sunnuntaina. Todennäköisimpänä juhlalevynä pidetään Robbie Williamsin albumia Swings Both Ways. Officialcharts.comissa on aiheesta tarjolla vaikuttavaa infografiikkaa.

Suomessa vastaavaa tilastoa alettiin laatia kymmenen vuotta myöhemmin, ja pitkään vain kerran kuukaudessa, joten ykkösiä ei ole kertynyt likikään noin runsaasti – mutta kuinka paljon ollaan perässä? Tuon grafiikan perusteella brittilistankin alkuvuosia vaivasi aikamoinen hyytyneisyys. No, minulla on vastaus, mahdollisesti jopa oikea, vaikka käytin sen saadakseni ronskihkoja otteita. Väitän, että Tuomittuna kulkemaan -albumin järjestysnumero Suomen ykkösissä on 690.

Mutta kuinka käy Robbie Williamsin Suomessa? Paluu Take Thatiin oli kuolemansuudelma meikämarkkinoiden kannalta, ja vaikka en minkäänlainen fani olekaan, nasevan Candy-singlen viimevuotinen hyljeksintä hämmästytti. En odota kummoisia ensimmäiseksi listasijaksi, mutta kukaties jokin albumin covereista tai tähtivierailuista nostaa uuden kiinnostuksen jouluruuhkan jälkeen. Robbie osaa roikkua.

2 kommenttia:

  1. Jo ennen vuotta 1966 listoilla näkyi ajoittain albumeita. Ainakin Suosikin top 100 -listoilta niitä löytyi. Suomi soi -listakirjassa on skannaus lokakuun 1964 Suosikin listasta, ja albumeita on mukana peräti viisi:

    34. The Beatles: A Hard Day's Night
    62. Dean Franconi Orchestra: West Side Story
    64. Beat-A-Mania
    84. The Rolling Stones: The Rolling Stones
    99. Coast Guard Academy: Hootenanny

    Vuonna 1963 All-Star Festival -niminen albumi ylsi sekä Iskelmän että Ilta-Sanomien listoilla kymmenen myydyimmän joukkoon (sijat 5 ja 3).

    VastaaPoista
  2. Tiedossa on tuo ilmiö, mutta en menisi noita laskemaan mukaan listaykkösjatkumoon, joka siis alkoi The Beatlesin Rubber Soulista.

    VastaaPoista