sunnuntai 26. tammikuuta 2014

20 vuotta Martikaista

23. tammikuuta 1994 Yleisradio julkaisi kolmannen kokoamansa virallisen albumilistan, jossa ensikertalaisena näyttäytyi YUP-yhtye levyineen Toppatakkeja ja Toledon terästä. Nyt 20 vuotta ja kolme päivää myöhemmin vokalisti Jarkko Martikainen saavutti soolouransa parhaan sijoituksen, kun Koirien taivas debytoi kakkosena. Yhteensä mies on täten ollut mukana 11:llä Top 10 -albumilla. YUP ylsi kahdesti kärkeen asti.

Ruotsalainen Mustasch (#4) kohensi kahdella askelmalla sijaennätystään, ja sen takana kolme ensikertalaista täydentävät maantieteellistä kirjoa: ranskalainen Alcest (#17), norjalainen Chrome Division (#37) ja 53-vuotias saksalaiskitaristi Axel Rudi Pell (#44). Multikansallinen Il Divo jaksoi vain 47:nneksi, mutta toisaalta veisukvartettia ei ole yli viiteen vuoteen näkynyt enää Top 20:ssä.

Asa Masan (#16), Beastmilkin (#33) ja Nightwishin (#36) julkaisut kiipesivät taannehtivasti uusille sijoitushuipuille. Ns. singlelistalla Pitbullin ja Keshan Timber palasi 19. sijalta paalulle – tuo notkahdushan johtui muutaman päivän salaperäisestä Spotify-pimennosta. Nyt kappale johtaa yhtä aikaa sekä single-, lataus- että radiotilastoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti