torstai 6. helmikuuta 2014

Triplavarmistus

En katsonut sekuntiakaan tämänvuotista UMK:ta, mutta latauslistan perusteella jotkut ovat pitäneet katsomastaan ja kuulemastaan. Euroviisuedustajaksi päätynyt Softenginen Something Better debytoi 17:ntenä ja kakkoseksi jätetty Mikko Pohjolan Sängyn reunalla peräti kahdeksantena. Pohjolalla on vanhastaankin listameriittejä – kolmen vuoden takainen Et nää ylsi radiosoitossa neljänneksi. Nyt on tuota sarkaa ehditty vasta sijalle 97.

Jenni Vartiaisen Suru on kunniavieras yllättää avausnumerollaan 4, sillä ahkerasti radion luukuttama Selvästi päihtynyt ei jaksanut latauslistalla kuin 23:nneksi. Terra-albumin toki tiedettiin ottavan takapakkia Seilin giganttisista saavutuksista, mutta Spotifyssa se on soinut odotettua vähemmän. Mikään biisi ei ole yltänyt miljoonaan kuunteluun, ja Pulinan laskelmissa se jäi vuosilistan sijalle 32.

Latauslistan korkeimman debyytin kakkoseksi teki JVG, jonka loppuvuotinen Voitolla yöhön menetti äkkiä viehätystään ja tarvitsi pian tuekseen ekaa Warner-albumia pohjustamaan biisin Venäläist rulettii. Siinä vieraileva Sanni on itsekseen netonnut sijat 12, 19 ja 6, joten hänenkin CV:nsä sai olennaisen kaunistuksen. Huomenna pitäisi julkaistaman vielä JVG:n ja Anna Abreun yhteisraita, joten on duolla mistä ponnistaa.

1 kommentti:

  1. Ennen kuin viisukuppilasta ehditään kysyä: en katsonut UMK:ta, koska siinä on yksi tai mahdollisesti kaksi tuomaria ja ehkä joku muukin, joita en kykene katselemaan. Mainitsin asian vain tuodakseni julki sen, että en tiedä aihepiiristä muuta kuin minkä listoilta näin.

    VastaaPoista