sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Tribuutit rautaa

Yhden artistin tuotantoa versioivat teema-albumit eivät ole tuore keksintö – ensimmäinen sellainen nähtiin Suomen listoillakin jo 1969 (Hollies Sing Dylan, #3). 2000-luvulla ne ovat kuitenkin selvästi yleistyneet, ja ykköseksi asti ovat yltäneet ainakin Sielun veljet (Tuomari Nurmio), Pate Mustajärvi (Juice/Johnny Cash) sekä Vesa-Matti Loiri (Juha Vainio). Tänään kolmosena debytoineella Eput rautaa -albumilla ääntelee tribuuttihengessä useita esittäjiä. Onko se oman kategoriansa paras sijoitus? Pitänee ottaa selvää.

Emma-gaala saattaa vihdoin olla kehittymässä kotimaisen musiikin markkinointitapahtumaksi myös tulostensa suhteen. Kolme runsaimmin palkittua tähteä eli Cheek, Haloo Helsinki! ja J. Karjalainen ovat kaikki eriasteisessa nousussa albumitilastossa, ja Kuka muu muka -nimiraita harppasi latauslistalla korkeimmilleen kuudenneksi. Thirty Seconds to Marsin re-entry 27:nneksi saattaa myös olla Emma-avusteinen, todennäköisemmin silti konsertin stimuloima.

Ensimmäisenä versionaan jo puolitoista vuotta sitten julkaistu Ellie Gouldingin Halcyon Days debytoi lopulta 40:ntenä. Toisella tavalla pitkää linjaa tultiin sijalle 41. Ben Granfelt on vuodesta 1987 ja Gringos Locos -yhtyeestä lähtien kuulunut useisiin listakokoonpanoihin, mutta vasta nyt 50-vuotiaana merkkautti tilastohistoriaan oman nimensä albumilla Handmade.

2 kommenttia:

  1. Mikä on radiolistan Top 5 oikea järjestys? Jo aiemmin viikolla Novan sivuilla julkaistulla listalla järjestys on Kaija Koo, Juha Tapio, Avicii, Redrama, Jenni Vartiainen kun puolestaan tänään virallisen listan sivuilla julkaistulla listalla järjestys on Kaija Koo, Juha Tapio, Avicii, Jenni Vartiainen ja Redrama. Top 3 on siis sama mutta onko Redrama vai Jenni neljäntenä (se toinen on sitten viidentenä)

    VastaaPoista
  2. Kyllä Jenni on neljäs, vieläpä selvähköllä piste-erolla.

    VastaaPoista