lauantai 3. toukokuuta 2014

Valoisa vanhuus

Nyt kun levy on kääntynyt pysyväntuntuiseen laskuun, otetaan tapaus kunnon ihmettelyyn. Reijo Taipaleen Valon lapsi nousi pari viikkoa sitten nelossijalle, mikä on 74-vuotiaan artistin uran paras. Hänen ensimmäinen albumilistamerkintänsä on heinäkuulta 1967 (yhteis-lp Eino Grönin kanssa), eli korkeimman sijoituksen odottelu – vieläpä uudella musiikilla – kesti ennätykselliset 46 vuotta 9 kuukautta. Paha tuosta parantaa, kun eka suomalainen albumilista julkaistiin runsaat 48 vuotta sitten.

Ensi perjantaina ilmestyy äänite, jolla ennakkokohun perusteella on myös mahdollisuudet petrata pitkän uran parasta. Pepe Willbergillä ei näet ole omissa nimissään yhtään Top 20 -albumia, vaikka viisi on nähty Top 30:ssä vuosina 1973–1999. Jormas-laulajana nyt 68-vuotias Willberg tilastoitui jo joulukuussa 1966 ja eteni kolmanneksi asti. Vaikka Matti Mikkolan kanssa tehtyä Pepe & Saimaata onkin ehditty kovasti ylistää, niin tuon kolmossijan kohentaminen olisi jo melkoinen ilmiö.

3 kommenttia:

  1. Huomasin uusissa Pomus-listoissa pari singleä, joiden kohdalla A- ja B-puolet esiintyvät listalla erikseen. Tällaisia ovat Reijo Tanin "Seuramatkat" (B-puoli Juha Vainion "Ölman") ja Eino Grönin "Jos tulla saan" (B-puoli "Sun onko helppo unohtaa?"). Grönin tapauksessa singlepuoliskot eivät tosin esiinny samaan aikaan top 40:ssä.

    Hieman monimutkaisempi tapaus on Dannyn single "Pieni sana". Mm. Äänitearkiston tietokannan mukaan sen ainoalla singlejulkaisulla on mukana Ann Christinen "Playboy". Playboysta julkaistiin kuitenkin myös englanninkielinen single, jonka B-puolena oli Ann Christinen "Young People".

    VastaaPoista
  2. Nuo singlet, joiden puoliskoilla on eri esittäjä, listasin tahallani erikseen. Grön pitää tutkia.

    VastaaPoista
  3. Eiköhän Pepen pitkän uran paras sijoitus albumilistalla ole kylläkin Mestarit Areenalla-levyn ykkössija?

    VastaaPoista