sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Kuka halvempi muka

Albumilistan kärkitilanne näytti niin avoimelta, että veikkailin jonkin vanhemman levyn palaavan ykköseksi. Paalupaikan otti kuitenkin toisella viikollaan Ed Sheeran. Ulkomaisia äänitteitä on nyt nähty ykkösenä kolme peräkkäin, mutta edellistä brittiläistä miesartistia saa hakea 16 kuukauden takaa. Hänhän oli David Bowie.

Kun levymyynti kesällä (entisestäänkin) putoaa, luulisi Spotify-soittojen korostuvan lopputuloksissa, mutta vielä sitä ei havaitse – ehkä elokuussa sitten. Sheeran on myös striimiykkönen, mutta Spotifyn kakkonen JVG on albumilistan 14:s ja kolmonen Jason Derulo vasta 22:s. Viikon korkein uutuus 5 Seconds of Summer on kummassakin 13:ntena, eli albumi tuskin putoaa listalta yhtä nopeasti kuin sen latauslistalla rampanneet maistiaiset.

Viimevuotisia jättisuosikkeja on dumpattu midpriceen taas aika random-tahdilla. Tällä viikolla kyytiä sai Cheekin Kuka muu muka, minkä ansiosta Top 50:n ikäpresidentti on nyt 41 listaviikollaan Aviciin True. Cheek siirtyi päälistan 10. sijalta midpricessa vasta seitsemänneksi. Spotifyssa Kuka muu muka on yhä nelossijalla, mutta tällä ei taida olla vaikutusta midpricetilaston tilanteisiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti