sunnuntai 3. elokuuta 2014

Katoamistemppu


Kotimaisten albumisuosikkien äkkisiirtymisiin Top 50:n yläpäästä midpricelistalle on jouduttu tottumaan, mutta ikinä ennen ei katoamista ole tapahtunut suoraan ykkössijalta. Ennen Robinin tämänpäiväistä temppua ennätys oli Jenni Vartiaisella, jonka Seilin viimeinen sijoitus virallisella listalla oli kakkonen. Ja aiempia ihmetyksen aiheitamme mukaillen Boombox ei suinkaan ottanut midpricessa paalupaikkaa, vaan debytoi kolmosena.

Viikon korkein uutuus on monikansallinen Blues Pills (#22) perässään yli kaksi kuukautta sitten julkaistu Sam Smith (#27). Samoin kuin Adelen esikoinen 19 debytoi meillä vasta 21:n imussa, Ed Sheeranin + löysi lopulta tiensä sijalle 45. Yllättäen sille hävisi Eric Claptonin ja ystävien kunnianosoitus JJ Calelle (#46). Tom Pettyn 49. sija ei hätkähdytä samalla tavoin, sillä miehen edellisestä visiitistä on jo kahdeksan vuotta.

Singlelistan ykköseksi kiipesi David Guetta. Taas, sanotte, mutta tosiasiassa Lovers on the Sun ja sen edeltäjä Bad ovat miehen ainoat ykköset single- tai latauslistalla. Titanium pääsi aikoinaan radiolistan kärkeen. Latauslistan huipulle syyhkäisi yli kolme miljoonaa tilaajaa videoblogilleen viekotellut australialainen Troye Sivan. Katsotaanpa, onko Happy Little Pillillä yhtään paremmat pysyvyysominaisuudet kuin maanmiesten, 5 Seconds of Summerin lataushiteillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti