keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kysymyksiä nollan alapuolelta

Muistui vielä yksi detalji mieleen 1990-luvun listasauruksesta, Eurochartista (josta alkuvuonna kirjoitin täällä). Se painotti eri maiden listasijoituksia niin, että Suomen ykkössijasta saatavilla pisteillä saattoi mahtua sadan parhaan joukkoon. Jos eri hittien pisteet menivät sopivasti ristiin, niin jopa sijan 70 kieppeille. Jos kyseessä oli kotimainen biisi, levy-yhtiöt kernaasti tiedottivat tästä viljellen mielikuvaa, että tässähän jo koko maanosaa valloitetaan, kun eurolistalla ollaan.

Mistäkö tämä muisto pulpahti? Tästä linkistä. Haloo Helsingin uutta albumia on kuunneltu Spotifyssa niin paljon, että ”koko maailmaa” koskevassa rankingissa noilla kuuntelumäärillä yllettiin sijalle 82. Radiossakin kuulin tästä pälätettävän jotenkin kunnioittavaan sävyyn. Suoraan ei kukaan kuitenkaan sano, mikä tapauksessa on niin kunnioitettavaa. Annetaanko Eurochart-perinteiden mukaisesti ymmärtää, että sijoituksen taustalla on myös rajojentakaista vastakaikua?

Se on selvä, että Haloo Helsinki! on Suomessa hyvin suosittu yhtye, mutta kertooko tuo listasijoitus suosion määrästä tai laadusta mitään lisää? Harhauttaako se meitä enemmän kuin informoi? Minun ymmärrykseni mukaan Suomen markkinaosuus Spotifyn yleismaailmallisista soitoista on olennaisesti suurempi kuin Eurochartissa aikoinaan. Vai onko juuri Suomen painoarvo tässä se ohhoh-aspekti?

Ai niin, tällaisten kysymysten esittäminen on nykyisin ”negatiivisuutta”. Älä siis suinkaan vastaa niihin!

3 kommenttia:

  1. Haloo Helsingin listasija spotifyn global-listalla kertoo sen, että yhtyeen suosio Suomessa on suurempaa kuin yleensä Suomessa ykköseksi päässeiden albumien. Eihän sillä maailmaa valloiteta, korkeintaan joku listafriikki jossain ihmettelee ja kuuntelee pienet näytteet. Itsellä on ollut hauskaa viikon ajan Spotify-Hittispotti blogissa seurata yhtyeen Suomen spotify-ennätyksiä rikkovaa menestystarinaa; albumin kaikki biisit TOP50:n joukossa on kova saavutus.

    VastaaPoista
  2. Eikös Cheek saanut albuminsa kaikki kappaleet peräti top 25 -sijoille? Ainakin "singlelistalla" niistä yhdeksän oli samanaikaisesti top 20:ssä.

    VastaaPoista
  3. Cheek on aivan ylivoimainen ykkösnimi Spotifyssa, mutta Kuka muu muka -albumin julkaisun aikoihin ei vielä ollut päivälistoja, joita olisi voinut seurata. Tuolloin ei myöskään striimien yhdistely onnistunut niinkuin nykyään, jonka johdosta Jossun ja Timantit on ikuisia -biisien albumiversiot eivät nousseet alussa niin korkealle, muttta toisaalta Cheek sai tuon avulla 18 biisiä yhtä aikaa listalle. Sellaista en usko näkeväni ainakaan pitkään aikaan ellei Cheek julkaise levyä, jossa olisi 19 uutta biisiä. Joka tapauksessa Cheek on aikamme ykkönen.

    VastaaPoista