torstai 16. lokakuuta 2014

Monenkokoisia ykkösiä


Musiikkituottajat on omatoimisesti koonnut levymenekkilistojamme kohta viisi vuotta. Yhtä kauan on siitä, kun minulla viimeksi oli tietoa listalaskennassa mitatuista myynneistä. Viime aikoinakin minulta on vielä niistä kyselty, ja netissä joskus näkee spekulointeja aiheesta, vaikka lukemien jatkuva putoaminen on yleisessä tiedossa.

Yksi tiedustelumuoto ja siihen tarjotut arviot jaksavat yhä huvittaa: ”Paljonko tarvitsee viikossa myydä, että pääsee ykköseksi?” Tuo määrä näet vaihtelee (tai ainakin takavuosina vaihteli) niin villisti, ettei siihen voi vastata mitään. Billboard-uutisia USA:n ykköslukemista seuratessani olen ihmetellyt, miten sikäläinen vaihteluskaala on niin suppea – lienee vain markkinoiden laajuuden ansiota.

Konkretisoin asiaa käyrillä, joissa näkyvät vuosien 2007–2009 viikoittaiset myynnit suhteessa toisiinsa. Sininen viiva piirtää ykköstä, punainen sijaa 10 ja vihreä sijaa 40. Valtavien erojen takia vihreä ei kykene kertomaan juuri muuta kuin sen, että jouluna 2008 sijaa 40 ostettiin enemmän kuin ykköstä muutama viikko myöhemmin. Joulusuhdanne kuvastuu parhaiten punaisessa käyrässä. Klikkaa isommaksi.

Ykköskäyrässä joulu ei erotu erityisesti, koska huimimmat piikit saatiin aiemmin syksyllä meganimien (Nightwish, Metallica, Lauri Tähkä & Elonkerjuu) julkaisuviikoista. Piikkien jyrkkä lasku kertoo sekin aika paljon menekkimekanismeista. Jouluna 2008 ei mikään äänite noussut yli muiden, mutta seuraavana vuonna The Baseballs oli sitäkin suvereenimpi. Tuo pieni punaviivassa näkyvä uuden vuoden värähdys on – kyllä – levyale.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti