perjantai 20. maaliskuuta 2015

Soittolista: Hitit Suomessa 1989


Discopress aloitti paikallisradioiden soitetuimpien biisien listan laadinnan jo aiemmin, mutta käyttökelpoiset arkistot on saatavilla vasta vuoden 1989 alusta, kun Katso-lehti alkoi julkaista sitä. Yleisradion kanavien soitot alkoivat vaikuttaa hittivuosilistoihin 50 hittiä -listan käynnistyttyä elokuussa 1992. Kaupallinen radiokenttä oli 25 vuotta sitten hyvin erilainen kuin nyt, täynnä itsenäisiä yrittäjiä.

Radiosoiton luulisi nostaneen vuosilistan kotimaisuusastetta, mutta 1989 oli monen suomalaisen suursuosikin välivuosi. Esiin nousivatkin tähdenlennot Kim Lönnholm, Bat & Ryyd ja Pääkköset. Ulkomailta tuli tavallista kovempia hittejä: Lambada, The Look, You Got It, Like a Prayer... vielä 7. sijan Poisonkin olisi heikompana vuonna voinut ottaa paalupaikan.

Bat & Ryydin (Ehtaa tavaraa #8) lisäksi Spotifysta puuttuvat Jason Donovanin hitit (Sealed with a Kiss #12, Too Many Broken Hearts #19). Kappaleiden järjestys ei noudata listamenestystä, vaan vuosilistasijoitus on tuossa suluissa ennen levyn nimeä.

1989 Suomi Top 40

(30) Fine Young Cannibals: She Drives Me Crazy
(4) Roxette: The Look
(25) Madonna: Express Yourself
(14) Lisa Stansfield: All Around the World
(35) Mamba: Luontoon takaisin
(29) Clifters: Leikkikalu
(39) The Rolling Stones: Mixed Emotions
(2) Roy Orbison: You Got It
(9) Tina Turner: The Best
(27) Tanita Tikaram: Twist in My Sobriety
(36) Marc Almond & Gene Pitney: Something’s Gotten Hold of My Heart
(1) Kim Lönnholm: Minä olen muistanut
(23) Topi Sorsakoski & Agents: Lyhdyn nään syttyvän
(28) Vaya con Dios: Don’t Cry for Louie
(18) Jive Bunny & The Mastermixers: Swing the Mood
(45) Edelweiss: Bring Me Edelweiss
(41) Donna Summer: This Time I Know It’s for Real
(43) Bad Boys Blue: Lady in Black
(32) Turo’s Hevi Gee: Saunotaan (Olé olé)
(16) Pääkköset: Eläinrääkkäystä
(46) Guns n’ Roses: Patience
(7) Alice Cooper: Poison
(13) Metallica: One
(31) Queen: I Want It All
(5) Phil Collins: Another Day in Paradise
(20) Kirka: Anna käsi
(47) Ari Klem: Pieni ystäväin
(3) Kaoma: Lambada
(50) Paula Abdul: Straight Up
(15) Black Box: Ride on Time
(10) Technotronic: Pump Up the Jam
(22) Bananarama & Lananeeneenoonoo: Help
(26) Clifters: Elekieltä
(21) Lapinlahden linnut: Älä pure mun ananasta
(11) Sam Brown: Stop
(51) Gloria Estefan: Don’t Wanna Lose You
(24) Martika: Toy Soldiers
(6) Madonna: Like a Prayer
(40) Michael Jackson: Leave Me Alone
(17) Prince: Batdance

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti