sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Palkinto palkitsee

Viikon korkein albumiuutuus oli odotetusti Lapko (#3), joka petrasi selvästi edellisen levynsä 10. sijasta. Sen kaksi edeltäjää kävivät myös kolmansina ja niitä aikaisempi Scandal (2006) kakkosena. Lähelle pääsi kuitenkin Steven Wilson (#4), joka ei tätä ennen ollut yltänyt kärkikymmenikköön sen kummemmin soolona kuin Porcupine Treen jäsenenäkään.

Haloo Helsingin paluuta kärkeen voisi pitää vain matemaattisena oikkuna (viime viikon ykkönen Ensiferum romahti 18:nneksi), mutta Rumban listan roiman sijoitusmuutoksen perusteella Kiitos ei ole kirosana todella hyötyi Emma-palkintojulkisuudestaan. Tätä teoriaa tukee sekin, että multipalkitut Kasmir ja Pepe Willberg intoutuivat niin ikään aimo nousuihin. KEOK palasi paalupaikalle jo neljännen kerran, ykkösviikkoja on kuusi.

Kenties myös ulkomaiset palkinnot lisäävät kysyntää, sillä Grammy-imuri Sam Smithin In the Lonely Hour eteni 30. listaviikolla tähän asti korkeimmilleen 12:nneksi. Suoratoiston mukaanotto on antanut albumitilastolle uutta luonnetta – sen ansiosta esimerkiksi Sian (#9) ja Pitbullin (#16) iäkkäähköt levyt sivusivat uriensa parasta sijoitusta.

3 kommenttia:

  1. Uskoisin, että Haloo Helsingin ykköstilan suurin syy on 27. helmikuuta julkaistu levyn platinapainos.
    Sami

    VastaaPoista
  2. Joo kyllähän mä siitä olin kuullut, mutta kun sen uudet biisit eivät rynnineetkään latauslistalle kuten muutaman kerran tällaisissa tapauksissa on käynyt, niin ohitin tapauksen.

    VastaaPoista
  3. Uskoisin, että Haloo Helsingin ykköstilan suurin syy on se, että levy on todella kova! Ihmiset ovat löytäneet sen omakseen. Levyhän on viihtynyt jo 22 viikkoa kärjen tuntumassa T: Kaisa

    VastaaPoista