torstai 26. maaliskuuta 2015

Taas hiekkaa ilmassa

Vaikka latauslista tarjoilee menekin pudotessa paljon yhteisiä sijalukuja, niin tämä tapaus on ensimmäinen: kaksi uutuutta jakavat tämän viikon ykkössijan. Elastisen Super tuskin yllättää ketään noin korkealla, mutta miltei nostalgisia reaktioita herättää kilpakumppani Darude. Beautiful Alien on miehen ensimmäinen hitti tällä vuosikymmenellä, ja se edellinenkin visiitti (I Ran, 2009) tuotti kovin vaisun 26. sijan. Toistaiseksi tuorein albumi vuodelta 2007 ei tilastoitunut ollenkaan.

Sunnuntaipostini kommenteissa kummeksuttiin ansaitusti Nightwishin Élan-sinkun liikehdintää – sehän katosi ykkössijalta, oli kolme viikkoa poissa ja palasi taas ykköseksi. Ns. singlelistalla meno on ollut lähes yhtä nykivää. Tänään biisi romahti latauksissa taas 20:nneksi. Radiolistallakin tuli takkiin, sillä lupaava 13. sijalle edennyt nousu tylpistyi toissapäivänä sijaan 31.

Myös Spotifyn kuunnelluimpien viikkolistan kärki on tasainen, mutta koska sen volyymi on aivan toisella tasolla, tasasijoitusten syntymiseen tarvittaisiin liki tähtitieteellinen sattuma. Neljä kuunnelluinta ovat 322.000:n ja 313.000:n välillä, ja nimethän ovat Samsara, Love Me Like You Do, Viimeisen kerran ja 2080-luvulla. Vaikka Sanni jatkaa yhä radiolistan kärjessä, Ellie Goulding kuroo eroa pienemmäksi. Radiot lämpenivät Rihannan ja kumppaneiden Four Five Secondsille hitaahkosti, mutta tällä viikolla se hypähti 14. sijalta neljänneksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti