torstai 11. helmikuuta 2016

Halvalla ylilyönnillä ennätykseen

Motörheadin cv täydentyi taas sunnuntaina, kun vuonna 1979 julkaistu Overkill-albumi ilmaantui midprice-listalle. Aikoinaan yhtye debytoi Suomen listoilla vasta 1981, mutta kolme sitä ennen ilmestynyttä levyä on rekisteröity midprice-hiteiksi viimeisen viiden vuoden aikana – Overkillin lisäksi Ace of Spades ja On Parole.

Nyt Motörhead-albumeita on kertynyt tilastoihimme yhteensä 25, mikä on ylivoimainen ennätys sellaiselle esiintyjälle, jolla ei ole yhtään singlehittiä (eli merkintää Suomen single-, lataus-, jukebox- tai radiolistoilla). Toisena tässä rankingissa on Ramones, 13 varsinaista ja kolme midpricea. Muina hitittöminä vähintään kymmeneen visiittiin ovat yltäneet Cradle of Filth (12), Yngwie Malmsteen (11), John Mayall (11), Accept (10) ja Dio (10).

Yksi nimi kuitenkin kaartaa varjona jopa Motörheadin ylle. Hän nettosi ainoan singlemenestyksensä vuonna 1965, jolloin albumilistaa ei edes ollut olemassa. Sen jälkeen pitkäsoittoja on tilastoitu 1960-luvulla kaksi, 70-luvulla yksitoista, 80-luvulla seitsemän, 90-luvulla kaksi, 00-luvulla kuusi ja 10-luvulla kolme, yhteensä 31. Kyseessä on, arvasitte kaiketi, Bob Dylan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti