sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kebu ei petä aina


Koska elämme hiljaista albumikevättä ja koska suoratoiston osuus ei vielä suuruudellaan nitistä julkaisuviikon myyntipiikkejä, olemme saaneet yllätysnimiltäkin näyttäviä debyyttejä. Tällä viikolla korkeimmaksi uutuudeksi pyrkivät turhaan muun muassa Instagram-sensaatio Benjaminin esikoisalbumi (#17) ja hyviä hittimerkintöjä kerännyt rappari Särre (#19). Itse uskoin ”alkuperäisen” Santanan paluun saavan enemmän kannatusta kuin sijan 20 edestä.

Nuo kukisti kuutossijoineen analogisyntikoiden rehabilitoinnille omistautunut instrumentaalimuusikko Sebastian Teir eli Kebu, joka on kerännyt mainetta You Tubessa ja tekemällä ohjelmia Radio Vegaan. Kebun edellinen levy kävi neljä vuotta sitten 28:ntena. Vielä pitemmältä tauolta palannut PJ Harvey debytoi uransa kolmanneksi parhaalla sijalla 16.

Jotenkin albumilistalle kelpuutettiin myös Teksti-tv 666:n 12-tuumainen ep (#15) ja samaten 12-tuumaisena vinyylinä kaupattu Nightwishin singlelohkaisu My Walden. Kun striimit ovat vallanneet ns. singlelistan, luontevin paikka noille olisi se tilasto, joka yhä mittaa biisien myyntiä. Ilmeisesti tämä ei käy siksi, että tuon listan nimi sattuu olemaan latauslista. Midprice-listakaan ei käy Nightwishin tapauksessa, koska ainakin yksi putiikki pyytää vihreästä vinyylistä peräti 26,95 euroa.

2 kommenttia:

  1. Albumilista on näköjään jälkikäteen päivitetty niin että Nightwishin "My Walden"-single on poistettu listalta.

    VastaaPoista
  2. Hyvä tietää, ja ihan oikein.

    VastaaPoista