maanantai 9. toukokuuta 2016

Näkymiä huipulta ja alempaa

Monien rapakontakaisten r&b/hiphopkollegoidensa tavoin Drake julkaisi albuminsa aluksi vain valikoiduissa formaateissa, ei esimerkiksi Spotifyssa. Views kirmasi tästä huolimatta USA:n ja Britannian ykköseksi ja Spotifyn läpitunkemassa Ruotsissakin kakkoseksi, mutta debytoi meillä vasta sijalla 26. Jonkinlaista nousua voi jatkoviikkoina ennustella, koska One Dance -singlestä on kehkeytymässä miehen uran suurin hitti – se kiipesi radiosoitossakin jo 17:nneksi. Spotifyn maailmanlistalla sillä on yli tuplasti kuunteluita kakkossijaan nähden!

Viikon korkeimmaksi uutuudeksi kiilasi helsinkiläinen yhtyetulokas Younghearted (#15), joka on kerännyt näkyvyyttä striimitilastoissa ja yltänyt erikoiseen saavutukseen radiolistalla. Sillä on kolme Top 100 -hittiä, mutta yksikään niistä ei jaksanut sijaa 94 ylemmäs. Draken edelle ehti myös brittiläinen Haken (#23), joka neljän albumin katalogistaan huolimatta on listamme ensikertalainen.

Mikä pitää uutuudet noin alhaalla? No, kymmenen parhaan joukossa on seitsemän viimevuotista levyä, kaikki niistä joko nousussa tai paikallaan. JVG:n 247365 harppasi 21. sijalta viidenneksi ja luultavasti kykenisi halutessaan tekemään robinit, eli nappaamaan bonuspainoksella aikoinaan saamatta jääneen paalupaikan. V2.fi-sivustolla ihmeteltiin myös eilen Top 50:n staattisuutta, mutta kukaan keskustelija ei osunut aiheen ytimeen: siihen, että entinen myyntilista mittaa nykyisin myös kuuntelua eli sen olemus on keskeisesti muuttunut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti