sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Veteraanien syyshuuto

Vaikka Tuure Kilpeläinen on kerännyt 2010-luvulla neljällä Top 10 -albumilla yhteensä 98 listaviikkoa, niin vasta viidennellä tuli ensimmäinen ykkössija. Edelliseltä levyltä ei irronnut hittejä, mutta alkukesällä julkaistu Autiosaari on sinnikkäästi kerännyt sijoja eri tilastoista. Se jopa ylitti suoratoistolla kultarajan käymättä koskaan striimauslistalla 31. sijaa ylempänä, mikä aika hyvin kuvastaa sitä, miten surrealistisen inflaation ”kultalevy” on noilla markkinoilla kokenut.

Kilpeläinen joutui päihittämään tukun kovia ja kokeneita nimiä paikkansa eteen, sillä kärkikymmenikköön ujuttautui seitsemän uutuutta. Kokemusta edustavat etenkin Vesa-Matti Loiri (#4), Leonard Cohen (#7) ja Pate Mustajärvi (#9). Amaranthe kohensi parastaan pykälällä debytoituaan kolmantena, ja huolestuttavat lähtökohdat huomioiden Lady Gagan viitossijakin tuntuu plussalta. Korn (#8) pääsi ylemmäs kuin kolmella edellisellä albumillaan.

Ja uutuuksia aina vain: Paula Koivuniemen duettolevy 11:ntenä, vokalistinsa Tähdet tähdet -pestiä hyödyntävä Neljänsuora-kokoelma 14:ntenä ja Mariska 19:ntenä. Kahdella edellisellä albumillaan kakkoseksi yltänyt Michael Bublé on vasta sijalla 32. Koivuniemi on jäänyt neljästi albumilistan 11:nneksi, mutta Top 10 -sijoituksiakin on kertynyt kahdeksan. Jostain syystä viikon viipeellä mukaan tullut Mustajärvi-boksi toi esittäjälleen kymmenennen sellaisen, siis soolona. Popeda mukaanlukien summa on 29 – siinä jää Loirikin kirkkaasti jalkoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti