sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Parempi myöhään

Harvoinpa mihinkään tv-esitykseen, etenkään Yleisradion esitykseen, on reagoitu näin dramaattisesti albumilistalla. Paula Koivuniemen Duetot -albumi kävi tuoreeltaan sijalla 11 ja ehti poistua Top 50:stä vanhana vuonna. Toissa perjantaina Tv1 näytti Yle Asian (!) tuottaman ohjelman Paula Koivuniemi @studio, joka dokumentoi tuon hyvin ennalta-arvattavien miesartistien kanssa syntyneen levyn tekoa. Ja kas: re-entry kakkoseksi!

Se on virallisen listahistoriamme toiseksi korkein re-entry (Rammstein meni kerran ykköseksi) ja Koivuniemen paras sijoitus sitten vuoden 1980. Hänellä on nyt viisi peräkkäistä Top 10 -sijoitusta, mikä on merkittävää, sillä koko pitkällä urallaan hän on kerännyt niitä yhteensä vain yhdeksän.

Viikon korkein uutuus on vielä hämmentävämpi kaikessa riemastuttavuudessaan ja tervetulleisuudessaankin. A Tribe Called Questin We Got It from Here... Thank You 4 Your Service (#10) näet ilmestyi jo marraskuussa. Se meni tuolloin USA:n ykköseksi, mutta tätä ennen sitä ei ole nähty minkään Euroopan maan kärkikympissä.

Vaikka levystä on tullut vasta nyt vinyylipainos, noin korkea sija kummastuttaa. 27 vuotta sitten ensilevynsä julkaissut hiphopryhmä on nimittäin nyt vasta ekaa kertaa missään suomalaisessa levytilastossa! Sen jäsenistä Q-tip on kylläkin vieraillut useilla sinkkuhiteillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti