tiistai 18. huhtikuuta 2017

Rakasta mua kohta

Hittikulttuuriin on vuosikymmeniä kuulunut se, että albumeiden menekkiä pitkitetään julkaisemalla niiltä vielä jälkikäteenkin useita singlejä, ja tilanteesta riippuen nämä lohkaisut saattavat menestyä yllättävänkin hyvin. Suoratoisto on muuttanut kuvioita niin, että albumin ilmestyttyä sen kaikkien raitojen on mahdollista saada paljon huomiota eikä erillinen julkaisu tuo enää niin paljon lisäarvoa.

Maailmantähtiin tuo tuntuu vaikuttavan Suomessa enemmän kuin muualla. Esimerkiksi Bruno Marsin viimevuotiselta levyltä poimittu That’s What I Like on ollut USA:ssa iso hitti (#2), meillä ei tosiaankaan. Samoin Rihannan vuoden takainen Anti on poikinut taannehtivasti kaksi Top 10 -jenkkisukseeta (Needed Me ja Love on the Brain), kun Suomessa hittihana meni tiiviisti kiinni albumia edeltäneen Workin jälkeen. Kotimaiset artistit keskittyvät ennakkostriimien keräämiseen.

Pystyykö yksikään vakiintunut suomalaisnimi enää lypsämään listamenestystä vanhalta albumilta? Pystyykö edes viisi viikkoa albumilistaa hallinnut Haloo Helsinki? Hulluuden highwayn raitojen joukkohyökkäys meni nopeasti ohi, mutta Rakasta mua nyt palasi striimilistalle ja lähentelee Top 20 -rajaa. Mikään radioasema ei ole vielä siihen tarttunut, vaikka johonkin kappaleeseen olisi kohta aika tarttua. En ole havainnut, josko levy-yhtiö jo puskisi esiin sitä tai jotain muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti