tiistai 12. syyskuuta 2017

Kääntyneitä ja käännytettyjä

Yle Puheen Kevyet mullat -sarjassa muisteltiin viime perjantaina käännösiskelmien kulta-aikaa. Vieraiksi kutsuttujen toimittaja Pekka Laineen ja levy-yhtiökonkari Gugi Kokljuschkinin avulla tuon aikajanan päiksi määriteltiin anteliaasti 1950-luvun puoliväli ja 1980-luvun puoliväli.

Laine kertoi ansiokkaasti levytuottajien kuten Chrisse Johanssonin kyvyistä löytää tuntemattomiakin kappaleita finnhiteiksi. Muutama päivä aiemmin Markku Aro muisteli Radio Suomessa, kuinka kuunteli öisin Radio Luxembourgin keskiaaltolähetystä keksiäkseen itselleen sopivia kappaleita. Kevyet mullat -ohjelmassa ei ehditty linjata noiden kahden hakumetodin tuottamien lopputulosten välisiä eroja.

Ehkä oman aktiivisuuden takia Aron ansioluettelossa on poikkeuksellisen monta brittihittiä: Hyvännäköinen, Oma kultasein, Jestas sentään, Keskiyön aikaan. Vertailun vuoksi Marionin repertuaaria lypsettiin manner-Euroopasta: El Bimbo, Kylähäät, Senorita por favor, Eviva Espanja. Myös Katri-Helena menestyi keskieurooppalaisilla biiseillä, mutta ne olivat useammin jo valmiiksi suomalaisten tuntemia kuten Paloma blanca ja monet euroviisut.

Olen kypsytellyt teoriaa, jonka mukaan disco tappoi käännösiskelmän. Bee Geesin ja Boney M:n sinkut olivat jättisuosittuja, mutta niistä tehdyt suomennokset eivät – ei edes Dannyn versio Daddy Coolista, Teräsmies. Eikä Abbakaan järin vakuuttavasti kääntynyt keltään. Mona Carita ja Eini näkyivät listoilla, mutta eivät alkuunkaan alkuperäisten hittien (Rasputin, Hands Up, Yes Sir I Can Boogie) veroisesti. 1960-luvulla ja vielä 1970-luvun alkupuoliskolla sekä ulkomainen että kotimainen versio saattoivat kilpailla keskenään jopa vuoden isoimman listamenestyksen tittelistä.

Ajankohtaisten angloamerikkalaisten hittien jäljentäminen alkoi ansaitusti menettää uskottavuuttaan, mutta uudet rockbändit näyttivät, kuinka ”kulta-aikaa” voi jatkaa: Kontran Jerry Cotton (1978) ja Pelle Miljoonan Lanka palaa (1979) perustuivat vuosien takaisiin biiseihin – myöhemminhän tätä metodia suosi Ressu Redford. Myös keskieurooppalaisilla ihmelöydöillä kuten Tummat silmät ruskea tukka pärjäiltiin vielä kasariaikojen alussa.

Kokljuschkinin muistelosta tulivat mieleen monet musadokumentit: kun niissä kokemusasiantuntija ryhtyy fakta-asiantuntijaksi, saadaan kuulla esim. listamenestyksestä asioita, jotka kuka tahansa voi tarkistaa vääriksi. Nyt häiritsivät lähinnä ajallinen epätarkkuus ja huolimattomat väitteet: missä vaiheessa muka kilpailevien käännösversioiden välille sovittiin karenssiaika, ja miten se käytännössä toimi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti