keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Kaksi elämää: Arja Koriseva

Sarjassa vertaillaan pitkään menestyneiden artistien ansioluetteloita oman aikansa listapisteissä ja lähihistorian Spotify-striimimäärissä.

Arja Koriseva tunnetaan laulajatähtenä, jolla "ei ole hittejä". Hän keräsi 1990-luvulla kuitenkin paljon merkintöjä 50 hittiä -listalla, kun Radio Suomi ja paikallisradiot soittivat hänen uutuusbiisejään ja albumimenekkiä riitti. Kun nyt katsoo noiden kappaleiden Spotify-kuunteluita, niin ainakaan kovin mieleenpainuvia hittejä ne eivät olleet. Poikkeuksina coverlevytykset Kuningaskobra, Rakastunut nainen ja Kun minuun kosketat.

Mutta jouluhittejä, niitä Korisevalla piisaa. Hänhän julkaisi joulualbumin jo kolmantena levynään vuonna 1991, ja sen raidoilla on selvää sesonkitehoa. Monikohan kotimainen tuon vuoden levy yltää noin suuriin yhteisstriimeihin? Ja paljonkohan lukemat karttuvat lähiviikkojen aikana? Pitänee vertailla.

Arja Koriseva – 2 x Top 12
Listapistesijoitus, striimisijoitus, vuosi, listapistenapit, kuuntelumäärä
L
S


V
N
K
1

KUN ILTA SAAPUU KAUPUNKIIN  
1993
••
6 000
2

KATTOJEN PRIMADONNA  
1995
••
53 000
3
3

KUNINGASKOBRA
1990
••
238 000
4

MIELI MAAILMOJA JUOKSEE  
1997
7 000
5
8

RAKASTUNUT NAINEN  
1995
96 000
6
10

KUN MINUUN KOSKETAT
1990
86 000
7

ME KAKSI VAIN
1991
24 000
8

ET SAA MUA UNOHTAA  
1994
7 000
9

NAISEN TIE  
1994
5 000
10

KAI VIRHEEN TEIN  
1994
14 000
11

VALLOITAN KOKO MAAILMAN 
1998

16 000
12

YKSIN 
1996

8 000

1

TULE JOULU KULTAINEN
1991

567 000

2

ENKELIN SILMIN
1991

566 000

4

TUULEN VÄRIT 
1996

178 000

5

JOULULAULU
1991

172 000

6

RANNALLA
1990

145 000

7

TONTTU TORVINEN
1991

112 000

9

YÖ SAARISTOSSA
1996

92 000

11

TONTTU
1991

81 000

12

KOLME YÖTÄ JOULUUN
1991

71 000

4 kommenttia:

  1. Katsoin jo joidenkin kotimaisten vuoden 1991 albumien Spotify-kuuntelumääriä. Hectorin Yhtenä iltana on niistä ihan omilla luvuillaan noin 3,6 miljoonassa. 1,5 miljoonan yli ovat päässeet myös Leevi and the Leavingsin Raparperitaivas ja Topi Sorsakosken Yksinäisyys. Kolmannen Naisen Elämän tarkoitus on niin niukasti edellä Korisevan joululevyä, että sesonki saattaa kääntää järjestyksen (tilapäisesti?) toisinpäin. Kuitenkin moni sellainen, joiden olisi kuvitellut striimanneen todella paljon (Samuli Edelmann, Juice) jää Korisevan taakse.

    VastaaPoista
  2. Mokasin! Yhtenä iltana julkaistiinkin jo 1990.

    VastaaPoista
  3. Todellinen yllättäjä on Klamydian Los Celibatos. Albumin 27 kappaletta on striimattu yli 3,6 miljoonaa kertaa eli keskimäärin noin 140 tuhatta kertaa per biisi. Jokaista biisiä on striimattu yli 50 tuhatta kertaa. Ei muut Klamydian 1990-luvulla julkaistut levyt ole läheskään samanlaisia määriä keränneet. Outoa.

    Sami

    VastaaPoista
  4. Ehkä levyn nimi houkuttelee muunmaalaisiakin kuuntelijoita?

    Senhän takia pitäydyn suomenkielisissä esittäjissä, että Spotifyn ilmoittamat luvut ovat yleismaailmallisia.

    VastaaPoista