maanantai 29. tammikuuta 2018

Lataajat rakentavat ketjuja

Niin pieni ja piilossa kuin ”latauslistamme” Finland Digital Song Sales onkin, se on myös alkaneena vuonna ehtinyt tuoda ilosanomia muutamalle ansioluettelon kasvattajalle. Esimerkiksi Justin Timberlaken paluulaulu Filthy on kerännyt ainoan tilastomerkintänsä Suomessa latausten avulla.

Timberlaken sooloura on tuottanut hittejä yhdeksänä kalenterivuonna, mutta Enrique Iglesias pistää roimasti paremmaksi. Sen jälkeen kun hän esittäytyi Bailamos-sinkkuineen kesällä 1999, Iglesias on jäänyt vaille listavisiittiä vain vuosina 2003, 2005, 2006 ja 2013. Tämä vuosi saatiin jo ruotuun Bad Bunnyn kanssa levytetyn El Banon avulla – se oli viime viikon kolmanneksi ostetuin latausbiisi.

Vielä pitempään ketjuun takoi lenkin Kylie Minogue, jonka ekasta hitistä I Should Be So Lucky tulee tuota pikaa kuluneeksi 30 vuotta. Vaikka hän on toki ajan mittaan käynyt lista-asukkina harvinaisemmaksi, vierailujen ja uuden Dancing-singlen ansiosta Minoguella on 2010-luvullakin viisi hittivuotta – yhteensä niitä on kaksikymmentä.

3 kommenttia:

  1. Mille sijalle Kylien dancing nousi suomen digilistalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä tuon digilistan voi nähdä kokonaisuudessaan?

      Poista