Hyvällä mutta epäselvällä asialla

Yleisradio uutisoi tänään Musiikkialan etujärjestöjen tilaamasta tutkimuksesta koskien Spotify-soittotulojen jakautumista artistien kesken. Koska artikkeli on useimpien mielestä hyvällä asialla, sitä on sosiaalisessa mediassa kehuttu, vaikka sekavampaa häröilyä harvoin näkee. Sotku alkaa jo otsikon jatkolauseessa: ”Pelkkää klassista musiikkia kuunteleva tukee tietämättään Cheekiä ja Sannia”.

Tuohan on totta, mutta tismalleen samalla tavalla Cheekin ja Sannin kuuntelijat tukevat tietämättään klassista musiikkia. Se, mikä tekee teoriassa tasapuolisesta järjestelmästä epätasapuolisen, jää pääosin kertomatta. Heitetään osoitteettomia viittauksia isoihin levy-yhtiöihin ja ”oikeaan kuunteluun”, eikä tietenkään selvitetä, mitä on se ”väärä kuuntelu”, jossa ilmeisesti ongelman ytimen pitäisi piillä.

Väärä kuuntelu on sitä, että toiset käyttävät Spotify-tiliään aktiivisemmin kuin toiset, ja aktiivisella kuuntelijalla on enemmän valtaa rahanjaon suhteen, vaikka hän maksaa palvelustaan saman verran kuin passiivinen. Tämä tiedettiin jo ennen tutkimusta – nyt tiedetään ehkä paremmin, minkälainen vääristymä siitä seuraa. Hittimusiikki kerää suurimmat voitot, koska sen kuuntelijat käyttävät tiliään ajallisesti paljon.

Käyttäjäkeskeisessä mallissa halutaan passiiviselle, mutta yhtä paljon maksavalle käyttäjälle sama rahanjakovalta kuin aktiiviselle. Tätä mallia selittävä graafi (ruutukaappaus ohessa) ylitti epäselvyydessään jo propagandan rajan: se antaa ymmärtää, että raha jakautuisi täysin riippumatta kuuntelumääristä. Haloo, ei kai tuohon kukaan pyri, kyllähän vanhoina hyvinä aikoinakin paljon myyvä musiikki tienasi enemmän kun vähän myyvä.

Tällaista täysin mitäänmerkitsemätöntä lausetta toistettiin jopa radion pääuutiseksi nostetussa lyhennelmässä: ”Tutkimuksen mukaan Spotifyssa eniten kuuntelukertoja kerääviä hittejä on vain 0,4 prosenttia.”

Artikkelin lopussa sentään saadaan kerrotuksi nykymallin toinen epäreiluus: ”Korvaus on sama, kestääpä teos minuutin tai puoli tuntia. Etulyöntiasemassa ovat jälleen lyhyet popkappaleet, jos vertaa esimerkiksi nykymusiikin, jazzin tai klassisen musiikin pitkiin teoksiin.”

Paremmin toimitetussa jutussa kommentoija Mikko von Hertzenistä olisi saatu tähän oivallinen mallitapaus. Von Hertzen Brothersin uusin kymmenbiisinen albumi kestää noin tunnin, eli yksi tilitysyksikkö on keskimäärin kuusiminuuttinen. Tuoreimman Vain elämää -kauden biisit kestävät keskimäärin alle kolme ja puoli minuuttia. Siis kun asiakas kuuntelee Hertzeniä, kassakone kilahtaa 10 kertaa tunnissa, mutta Vain elämään parissa se kilahtaa 18 kertaa tunnissa. Tällaisia esimerkkejä Ylen juttu olisi kaivannut huutavan kipeästi.