tiistai 13. helmikuuta 2018

Kaksi elämää: Suurlähettiläät

Sarjassa vertaillaan pitkään menestyneiden artistien ansioluetteloita oman aikansa listapisteissä ja lähihistorian Spotify-striimimäärissä.

Suurlähettiläät on myös ilmoittanut jonkinlaisesta paluustaan ja saanee yleisökseen paljon 1990-luvulla radiota kuunnelleita. 1992 aloittanut 50 hittiä -lista palveli hyvin heidän kulutusprofiiliaan: ei singlemyyntiä, mutta laaja radiokannatus ja vilkas albumikysyntä. Striimimenestys on linjassa saman aikakauden toisten suosikkiartistien kanssa: paras eli Kun tänään lähden on yltänyt yli miljoonan.

Erot suoratoiston ja vanhojen listapisteiden välillä ovat yllättävänkin pienet siihen nähden, että yhtyeen neljä Reel Art -yhtiölle levyttämää albumia ja eka kokoelma puuttuvat Spotifysta. Niiden hittibiisit ovat tarjolla myöhemmin julkaistujen kokoelmien kautta, paitsi vuonna 1996 radiokakkoseksi noussut Mieleeni linnan tein.

Suurlähettiläät – 2 x Top 12
Listapistesijoitus, striimisijoitus, vuosi, listapistenapit, kuuntelumäärä
L
S


V
N
K
1
2

KUKA PYSÄYTTÄISI KELLOT  
1995
•••
658 000
2
8

MITÄ MIEHEN TULEE OLLA?  
2003
••
118 000
3
1

KUN TÄNÄÄN LÄHDEN  
1993
••
1 509 000
4
4

PITÄÄXUNAINA?
1991
••
481 000
5
3

ELOKUUN 11.
1991
637 000
6
5

MAAILMAN LAIDALLA
1992
208 000
7

MIELEENI LINNAN TEIN  
1996
8
6

VAIN HULLUT SELVIÄÄ  
2003
183 000
9
7

LASKE VALOT VAAKAAN  
2000
148 000
10

VAJOAN TAAS  
2003
54 000
11

HYVÄÄ YÖTÄ
1992
23 000
12

SIRKUSHUVEJA  
2004

30 000
9

TYHJÄ TAULU 
2007

93 000
10

RAHAT ON LOPPU MUTTA MYYDÄÄN VOLVO
2000

82 000
11

EI TULE NIIN PIMEÄÄ 
2001

72 000
12

C-RAPUN PAULIINA
2008

69 000

2 kommenttia:

  1. Mahdetaanko sarjassa nähdä myös Movetron?. Bändin striimisuosio on aika hurjaa...

    VastaaPoista
  2. Kyllä Movetron täyttää kriteerit, mutta koska se julkaisee yhä musiikkia, eivät vanhimpien ja uusimpien levytysten striimimäärät ole ihan vertailukelpoisia.

    VastaaPoista